Header Ads

Äijälaji: Vedonlyönti


Mikä olisikaan mukavampaa kun kerääntyä viikonloppuna miesporukassa katsomaan hieman Valioliigaa, Liigaa ja vaikkapa päälle vielä vähän NHL:ää. Siinä sivussa sitten vielä vähän sihijuomaa ja vaikkapa saunaa. Ja ehkä vaikkapa pokeria jos ehditään ja pöytälätkää pari turneeta jos ehditään. No mikä puuttuu? No tietenkin betsaus eli vedonlyönti. Usein melkoiseksi äijälajiksi ajateltu vedonlyönti on yhä suositumpaa ja kukapa ei haluaisi olla viikonlopun rientojen jälkeen vielä plussalla vaikka baarihanoihin olisikin tuhlattu euro jos toinenkin ja ei ne pelit nyt pokerissakaan ihan omille päättyneet.


Vedonlyönti onkin varsin mukava harrastus monelle, sillä sen myötä saa ihan uutta jännitettävää erilaisiin urheilutapahtumiin ja otteluihin. Ja mikä parasta, kun betsaus osuu oikeaan osoitteeseen, saa rahaakin takaisin tietyllä kertoimella. Useat vedonlyöntisivut tarjoavat mukavia kertoimia erilaisiin kohteisiin ja yksittäisestä ottelusta tai tapahtumasta voi lyödä vetoa kymmenillä tai jopa sadoilla kohteilla. Kohteet vaihtelevat kertoimien mukaan eri yhtiöillä ja jostain ottelusta tai tapahtumassa voi olla toisella yhtiöllä enemmän betsattavaa kuin toisella.

Äijäporukassa on myös mainiota lyödä vetoa vaikkapa kimpassa, tuolloin jännittää voidaan yhdessä, yhteisen voittopotin toivossa. Kaiken lisäksi kun betsien asettaminen on tällä hetkellä jo niin superhelppoa kännykällä, niin livebetsaaminenkin on todella helppoa vaikkapa kesken sen huuruisen saunaillan, samalla kun takassa on tuli ja isolta ruudulta tulee Valioliigaa. Tiedät varmaan tunteen?

Vedonlyöntisivustot ovat tänä päivänä melkoisia peliportaaleita, joista ei löydy pelkkiä vedonlyöntikohteita. Peliportaaleissa voi olla mm. kasinopelejä, pokeria, bingoa ja kaikkea siltä väliltä. Viimeisintä huutoa ovat livekasinon tuomat pöytäpelit joissa voi pelata oikean jakajan kanssa vaikka sieltä kotisohvalta tai vaikkapa saunasta jos laitteet kestävät. Oletko sinä ollut todistamassa useamman tuhannen euron jättipottivoittoa kesken illanvieton? Siinä on sitä aidon juhlan tuntua, kokeilkaa vaikka.

Moni nettikasino tarjoaa pelaajilleen erilaisia etuja ja ilmaispyöräytykset ovat todella suosittuja bonushaukkojen keskuudessa. Ilmaista pelattavaa kasinon piikkiin, mikäpä siinä. Myös monet vedonlyöntisivustot tarjoavat kovia aloitustarjouksia, mutta usein nämä ovat kasinopeleihin saatavia bonuksia pienempiä. No, 100 talletuksella toinen satku pelitilille on toki kova juttu se. 

Betsitoimistojen syövereistä löytyvät lähes kaikki maailmassa pelattavat urheilulajit ja niiden lisäksi on toki myös paljon viihdekohteita kuten Brittien X-factor ja poliittisia kohteita kuten Jenkkien presidentinvaalit. Vai meneeköhän tuo jälkimmäinen myös viihteen puolelle? Joka tapauksessa kaikki vähänkään tapetilla olevat tapahtumat ja ottelut löytävät useille vedonlyöntisivuille ja niistä voi lyödä vetoja. Kertoimia on myös joka lähtöön ja jokaisen pelurin kannattaa tsekata mistä ne isoimmat voittorahat voi loppujen lopuksi napata. Palautusprosentit ja muut asiat kannattaa todellakin ottaa huomioon, mikäli pitkässä juoksussa aikoo olla voittaja. Ja mikä olisikaan kivampaa kuin siellä äijien saunaillassa kehuskella isolla kertoimella. Vetovoitoista on tullut yksi erinomainen puheenaihe jätkien saunailloissa.

Sisällön tarjoaa Blogger.