Header Ads

Pillu maksaa Suomessa liikaa!


Mistä tietää että Suomessa pillu maksaa liikaa?

Ehkäpä näkyvin ilmiö on se, että esimerkiksi Tsekeissä ja muualla Euroopassa prostituoidun voi saada itselleen 30-50 €/tunti kun Suomessa hinta voi kavuta jopa 200 €/tunti. Muita syitä on varmasti sinkkutalous ja nuorten naisten puute, jota estää osakseen toiset naiset, jotka haluavat säilyttää nykyisen markkinatilanteensa, joka suosii myös rumia, läskejä ja tyhmiä naisia.



Mitä tämä aiheuttaa?

Asiasta on pakko puhua hypoteettisesti ja tehdä arvauksia koska asiaahan ei haluta Suomessa tutkia, mutta oma hypoteesini on että ei ihme, että Suomen kantaväestön syntyvyys on laskussa ja tulee laskemaan. Tämä tulee myös aiheuttamaan yhteiskunnan epävakautta ja muita ongelmia, koska ihmiset turhautuvat kun eivät löydä sopivaa kumppania. Onkin jo nähtävissä miten esimerkiksi Islamin uskoisilta alueilta on Suomeen tullut paljon pillun perässä juoksevia miehiä kun alueilla ei yksin kertaisesti riitä naisia kaikille. Heillä kun jokainen mies voi ottaa peräti seitsemän naista kun taas länsimaissa on totuttu yksi mies, yksi nainen periaatteeseen, joka turvaa yhteiskunnallisesti vakaammat olosuhteet kun kaikille riittää kumppaneita.

Syntyvyyttä Suomessa laskee myös se, että Suomessa on valtava nuorten naisten pula joka taas on johtanut osaltaan pillun korkeaan hintaan joka entisestään ajaa miehiä halvemman pillun perään ulkomaille tai jäämään kotiin, koska heidän ei ole järkevää käyttää rajallisia resurssejaan sen tavoitteluun pelien, nettipornon ja muiden ajanvietteiden ollessa parempaa huvia kuin saamattoman ja huonolaatuisen pillun perässä juokseminen.

Lisäksi avioituminen on laskussa kuin myös parisuhteet. Suomi onkin Euroopan johtavia sinkkumaita ja tätä selittänee osaltaan pillun korkea hinta ja naisten mitä kummallisemmat vaatimukset joihin lukeutuvat niin miljoonat pankkitilillä kuin mitä epärealistisemmat ulkonäkö ja statusvaatimukset, joita omaavat se ehkä prosentti miesväestöstä koko maailmassa saati sitten Suomessa. Nythän jo viisikymmentä vuotta lähestyviä miehiä kutsutaan papoiksi ja setämiehiksi kun taas yli viisikymppisiä naisia pitäisi kutsua samaan aikaan tytöiksi ja se ken uskaltaa heitä mummotella saa niskaansa ryöpyn sika-keihäitä ja ikärasisti leimoja.

Toisin sanoen olemme kusessa ja vieläpä kaulaamme myöten vaikkei tätä halutakkaan myöntää.



Miten voimme korjata tämän epäsuhdan?

Koska ongelma on radikaali ja jotta pillun hinta saadaan laskuun  on tehtävä radikaaleja päätöksiä. Tämä tarkoittaa siis radikaaleja toimenpiteitä niin parisuhderintamalla kuin maahanmuutossa.

Parisuhderintamaa on uudistettava, äitiys, perhekeskeisyys ja perheen arvoa on nostettava. Tämä tarkoittaa myös sitä että nuorille tytöille on alettava opettaa oikeita arvoja Kardashien, Paris Hiltoneiden ja prisessaihanteiden sijaan jossa tytöt ja naiset saavat aina sen rikkaan ja komean miehen. Totuus kun on että suurinosa naisista tulisi paljon paremmin toimeen ja olisivat onnellisempia sen keskivertomiehen kanssa. Rikkaita saa vain harva ja toki heihin saa aina kurkottaa mutta sitten kun sieltä kupsahetaan alas, ollaan +40.v roskaluokka naisia ja huomataankin että hyvät miehet on varattu. Tähän sanomme myös että tällöin on enää turha alkaa asiasta valittamaan. Otit riskin, joten valittaminen seis ja jos mies on saatava valitset siitä mitä on jälellä. Näin miehetkin joutuvat toimimaan mikäli edes pääsevät valitsemaan nuorempana tai vanhempana.

Maahanmuutossa on tehtävä vieläkin radikaalimpia suunnan muutoksia. Suomeen saadaan päästää enää vain tietyn tulotason omaavat miehet joilla todistetusti tilillä ja pussisa rahaa, työpaikka ja mahdollisuus elättää itsensä. Mikäli raha loppuu niin mies pihalle. Naisista valitaan vain kauneimmat, aviottomat sinkut joilla ei ole lapsia ja ikähaitari osuu 18-25 paikkeille.

Kuten sanottuna nämä ovat radikaaleja muutoksia mutta välttämättömiä mikäli halutaan että pillun hinta putoaa ja saadaa Suomen syntyvyys nousuun, sinkkutaloudet laskuun ja yhteiskuntarauha säilymään.

Loppuhuomioita

Nyt varmasti moni femakko ja muu tulee tänne itkemään tai kommentoimaan jotain turhaa asiasta sekä kertomaan miten väärässä olen tämän kirjoituksen suhteen, mutta perustelkaapa 
  • Millä perusteella Suomeen pitäisi ottaa lisää miehiä kun meillä on jo nyt valtavasti miehiä omasta takaa?
  • Miten perustelette, että emme ottaisia naimattomia sinkkunaisia jotka ovat usein niitä huonoimmassa asemassa olevia ihmisiä maailmalla?
  • Miksi tytöille pitäisi opettaa epärealistisia kuvia parisuhteesta ja kertoa että perheeseen keskittyminen on jotenkin väärää?

On ihan selvää että miehet ovat yleisimmin johtajiksi ja muihin tehtäviin paremmin soveltuvia kuin naiset. Tästä on tutkimustietoa vaikka kuinka jakaa. Naiset voivat toki johtaa firmoja ja perustaa niitä, mutta eipä Suomessakaan tunnu naisia yrittäminen kiinnostavan tai saati sitten riskinotto. Tehköön toki jokainen elämällään mitä haluaa, mutta joskus on jokaisen meistä nähtävä asiat niin kuin ne ovat.


Kysynkin teiltä lukijat:

Miksi jokaisesta naisista pitää tehdä johtaja tai menestyjä? Miksi nainen ei saisi olla oman perheensä sankari ja oman sukunsa menestyjä, joka pitää perheen koossa ja hoitaa pelin kotiin?

Naiset soveltuvatkin usein paremmin perheiden tukijoukkoihin ja tätä tehtävää ei pidä missään nimessä vähätellä. Sanoohan vanha sanontakin, että jokaisen suuren miehen takana on nainen. Se mitä sanonta jättää piiloon on se, että jokainen suurmies käy yleensä siltä rouvaltaan kysymässä, että miten asian kanssa tehdään. Toisin sanoen naisella on tässäkin tapauksessa kaikki voima ja valta, mutta hänen ei tarvitse ottaa turhaa vastuuta tai porua jos hommat kusevat kasaan ja voin sen verran pajastaa vielä, että moni mies ottaisi tällaisen työn mieluusti vastaan.

Lopetammekin tämän tekstin ehkä vähän kliseisesti mutta sitäkin ytimekkäämmin sanoihin, parisuhde, perhe ja isänmaa.

Sisällön tarjoaa Blogger.