Header Ads

Epämukava totuus ISIS:ksestä



Kaikki ovat kuulleet ISIS:ksestä ja sen terroriteoista, mutta miten ISIS on muodostunut, miten siitä on tullut niin vahva ja kuka on rahoittanut ISIS:ksen nousun valtaan? Entä mistä koko nimi ISIS tulee? 

Mistä nimi ISIS tulee?

ISIS ei ole kyseisen terroristiryhmän ensimmäinen nimi, ei suinkaan. Nykyinen nimi on otettu käyttöön joskus viime vuoden huhtikuun tienoilla ja tätä ennen joukko tunnettiin nimellä Jama'at al-Tawhid wal-Jihad, Al-Qaeda. Nykyinen nimi tulee taas sanoista Islamic State in Iraq and al-Sham (ISIS).

Nimen vaihdossa ei ole kyse mistään kosmeettisesta tapahtumasta vaan pikemminkin siitä miten ISIS on kehittynyt ja muuttunut, sekä siitä mikä on sallinut sen kasvaa niin nopeasti valtavaksi terroristijärjestöksi. Itse asiassa vuosien 2003 ja 2011 välillä, jolloin Irakin sota oli rauhallisimmillaan pidettiin ISIS yllättävän hyvin kurissa. Vasta vuonna 2011 kun amerikkalaisjoukot alkoivat poistua maasta pääsi ISIS kasvamaan.

Kun amerikkalaiset eivät enää olleet pidättelemässä ISIS:tä pääsi se kasvamaan yhdeksi suurimmista pelaajista. Tässä se onnistui saamalla miljoonia ja taas miljoonia dollareita rahoitusta Syyrian sodan sytyttyä.

Eräänä rahoittajana pidetäänkin USA:ta itsessään, joka työnsi rahaa ja aseita Syyrian sodan kapinallisille, joista tuli osa ISIS:stä levottomuuksien antaessa myöten.



Mikä on ISIS:ksen tämän hetkinen tilanne?

Vaikka ISIS ei omaakaan vahvuuksia tehdä ilmaiskuja ulottuu sen alue jo Raqqa, joka sijaitsee pohjois Syyriasta, aina 500 km alempana olevaan Baghdaddin alueelle.

ISIS:ksen sotilaallinen voima on myös kasvanut sen onnistuessa kaappaamaan USA ja sen liittolaisten jättämiä varustelakoita joissa on säilytetty raskasta kalustoa ja aseita perääntyneiltä Irakin sotilailta.

ISIS on myös onnistunut soluttaa omia solujaan Eurooppaan pakolaisvirran mukana ja Euroopassa odotetaankin tapahtuvan terrori-iskuja ISIS:ksen toimesta jos ei pian niin jossain kohtaa. Tästä saatiin esimakua Ranskan terrori-iskuissa.





















ISIS ja Al-Qaeda

ISIS:tä mietittäessä on tärkeää muistaa, että ISIS ja Al-Qaeda eivät ole samaa ryhmää. Al-Qaedan on toki toiminut ponnahdusikkunana länsimaille terrorismiin. Al-Qaeda ja ISIS ovat kumminkin nykyisin ennemmin kilpailijoita kuin toveruksia.

Lisäksi on muistettava, että vaikka Al-Qaeda onkin ennen kaikkea terroristi ryhmä, omine koulutuskeskuksineen, soluttautujineen ja hyökkäyksineen ei se vedä lähellekään vertoja ISIS:kselle. ISIS on ennen kaikkea paljon vaarallisempi ja suoraan sanottuna brutaalimpi.

ISIS:ksen valtaamat alueet elävät jatkuvassa pelossa. Alueetta pidetään yleensä hallinnassa jatkuvilla pahoinpitelyillä, raiskauksilla, ristiinnaulitsemisilla ja päänkatkaisulla. Uhreiksi joutuvat ovat yleensä tarkkaan valittuja Shia vastustajia, Sunni kilpailijoita, kiinni jääneitä sotilaita tai "siveettömiä" naisia.



ISIS:ksen tiedetään teloittaneen jopa 1700 Irakin sotilasta kerralla.

Yllättäen vaikka ISIS:ksen ensimmäinen johtajan ja edesmenneen Abnu Musadin tiedetään vannoneen uskollisuutta Al-Quedalle, vielä vuonna 2000, ovat nämä kaksi organisaatiota eronneet toisistaan täysin.

Lopullinen ero järjestöille tuli vuonna 2009 kun nämä kaksi osapuolta taistelivat Syyrian kaupungissa Nusrassa. Suurimpana syynä eroamiseen voidaan pitää ISIS:ksen päällikkö Aku Bakr:ia joka ei halunnut enää olla Al-Qaedan alaisuudessa hänen vietettyään neljä vuotta USA:n vankina. Tällöin Al-Qaeda päätti irroittaa ISIS:ksen itsestään, sisäisten kiistojen vuoksi.

ISIS:ksen noustua moni on sanonut, että Al-Qaedan Auman al-Zawahirin tulisikin vakuuttaa uskallisuuttaan 43-vuotiaalle Abu Bakr:lle.



Miten ISIS rahoittaa toimintansa?

ISIS toimii puoliksi mafia tyyliin ja puoliksi kuin hyväntekeväisyys organisaatio, joka etsii lahjoittajia Persianlahden valtioilta, sekä muilta ympäri maailmaa.

Se tiedetään varmaksi, että opportunismia ISIS:kseltä ei puutu, sillä se on jopa luonut mainosvideoita joilla se rekrytoi armeijaansa väkeä. Vuonna 2012 ISIS valloitti Syrian öljykentät ja onkin siitä asti myynyt kaiken pumpaamansa öljyn pimeillä markkinoilla, jopa alle markkinahinnoin. Se on myös vaihtanut materiaaleja ja arvokkaita antiikki esineitä sekä korvaamattomia historiallisia artefakteja valloittamiltaan alueilta rahaksi ja lahjoittanut niitä rahoittajilleen.






















ISIS:ksen uskotaan tekevän, jopa kaksi miljoonaa dollaria päivässä pelkällä öljyn myynnillä.

Suurimman kuprunsa ISIS teki kumminkin vallatessaan Mosulin kaupungin ja päästessään käsiksi kaupungin pankin omaisuuteen jonka uskotaan olleen jopa 425 miljoonan dollarin suuruinen. Monet uskovatkin, että ISIS istuu nyt jopa kahden biljoonan dollarin arvoisen raha-arkun päällä.



Miten ISIS on onnistunut valtaamaan niin suuren alueen?


Viime vuoden (2015) kesäkuun 10 päivä alle tuhat ISIS:ksen sotilasta hyökkäsi pohjois Irakin kaupunkiin Mosuliin, jonka asukasluku on n. 1,8 miljoonaa.

Kaupungin piti olla USA:n kouluttamien irakilais sotilaiden suojeluksessa joita oli sijoittuneina kaupunkiin noin 30 000. Joukot oli myös varustettu USA:n toimesta ja varusteiden arvellaankin maksaneen yli biljoona dollaria.


ISIS:in kontrolloimat alueet ja öljyputket
Mitä ilmeisemmin kumminkin kävi niin, että Mosul kaatui ilman suurempaa vastarintaa. Kerrotaan, että irakilaiset sotilaat olivat pudottaneet varusteensa ja karanneet paikalta. ISIS tietenkin juhli sen saadessa käsiinsä USA:n joukkojen Humvee autoja, tankkeja ja on väitetty, että joukossa olisi ollut myös Black Hawk helikopteri.

Yleinen moraalin puute ja halu taistella edes auttoivat siis ISIS:ksen etenemistä. On myös epäilty että osa syynä on Sunni populaation tuki, joka jäi USA:n jalkoihin näiden kaataessa Saddam Hussein.

Myös ISIS:ksen onnistuneet neuvottelut pohjoisten heimojen kanssa ovat edesauttaneet sen etenemistä ja se kertookin miten vähän USA:n väliintulosta on pidetty Persianlahden maissa.

On myös ymmärrettävä, että ISIS:ksen sotilaat eivät ole mitään huonosti koulutettuja ääriuskovaisia vaan ammattilaisia joilla on, jopa vuosien kokemus eri sodista Syyrian ja muiden Persianlahden valtioiden alueella käydyistä sodista. Lisäksi ISIS palkkaa aktiivisesti esimerkiksi ammattisotilaita eri puolilta maailmaa riveihinsä.



ISIS ja huumeet

Eräät lähteet kertovat myös, että ISIS:ksen sotilaat käyttävät aktiivisesti eri huumausaineita ja lääkkeitä jotka turruttavat sotilaat kivulta ja auttavat jaksamaan, joka luo psykologisen paineen vihollisille. ISIS:in viholliset saattavat olla jo uupuneita, väsyneitä ja kipeitä joskus jopa päiviä kestäneistä taisteluista, joten tieto pirteästä ja kipua tuntemattomasta viholliseta, joka voi jatkaa taistelua saatuaan osuman luo todella kovat paineet kaikille heitä vastaan taisteleville.
Kuvassa oikealla heroiinia ja oikealla Captagonia

Yleisin tiedossa oleva huume on nimeltään Captagon. Eräs taistelija kertoi huumeesta seuraavaa.

"Kun otan Captagonia ei ole väliä miten väsynyt olen vaan jaksan silti jatkaa kävelyä. Ei ole myöskään väliä miten kylmä on, voin ottaa paitani pois jopa sateessa ja jatkaa. Se saa sinut myös haluamaan lisää seksiä.


"Jotkut ottavat lääkettä niin paljon, että vaikka ampuisit heitä eivät he putoa vaan jatkavat taistelua."

Captagonia tuottava ja ISIS:kselle myyvä mies kertoo huumeella olevan monen laisia voimia.

"Se antaa sinulle energia, tekee sinusta voimakkaamman ja tarkkaavaisemman. Ei ole väliä miten väsynyt olet, sillä se auttaa sinua jatkamaan. Joskus et nuku jopa 24 tai 48 tuntiin, mutta se riippuu siitä montako otat."


Jotkut ottavat jopa 30 pilleriä kerralla, mutta se aiheuttaa käyttäjässä vainoharhaisuutta ja hulluutta. Käyttäjät eivät tällöin välitä siitä kuka heidän uhgrikseen joutuu vaan he tappavat kaikki tunteen häivääkään. Tällöin he myös unohtavat äitinsä, isänsä ja perheensä. Tietenkin käyttäjät myös kehittävät toleranssin Captagonille, jolloin heidän on aina otettava enemmän ja enemmän."

Ammattilaiset kuvaavat Captagonia amphetamiinin kaltaiseksi aineeksi ja siitä tiedetään olevan monenlaisia versioita käytössä. 



Mitä ISIS tavoittelee?


ISIS:in tavoitteena on rakentaa kalifaatti. Alueenaan se käytäisi nykyisiä persianlahden valtioita kuten Syyria, Iran ja Irak, mutta se myös tavoittelee hallintaansa Euroopan maita. Kalifaatin alueella hallitsisi tietenkin sarialaki, jota voidaan kuvata yksinkertaisesti siirtymisenä takaisin pimeälle keskiajalle.

ISIS ei aja vain uuden islamilaisen valtion syntyä vaan toisin sanoen se haluaa tuhota koko länsimaisen kulttuurin. ISIS:in suunnitelmissa onkin rakentaa kokonaan uusi maailma, jossa ei ole kuin yksi oikea totuus eli Koraani ja yksi oikea laki saria.

ISIS myös ajattelee täysin erilailla kuin Al-Qaeda, kuten jo aijemmin mainitsimme. Siinä missä Al-Qaeda ei ainakaan avioimesti kannattaisi orjuuden palauttamista, säilyttääkseen valtaamiensa alueiden tuen, ISIS ei tästä huolehdi vaan se ajaa avoimesti orjuuden palauttamista.





Nykyinen "kalifaatti" onkin avoimesti sanonut:

"Tulemme valloittamaan Roomanne, murskaamaan luunne ja orjuuttamaan naisenne."

Andanani eräs ISIS:ksen puolestapuhujista lupaa länsimaille seuraavaa:

 "Jos me emme tavoita tätä meidän elinaikanamme, lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat saavuttamaan sen ja tulemme myymään poikanne orjiksi, orjamarkkinoilla."

Sisällön tarjoaa Blogger.