Header Ads

Kansainvälinen miestenpäivä ja tasa-arvon nollasummapeli



Tiesitkö, että tänään, marraskuun 19. päivänä, vietetään kansainvälistä miestenpäivää? Etkö? Oletko edes kuullut koko päivästä?

Voisiko tietämättömyys kansainvälisestä miestenpäivästä, joka on hyvin yleistä, johtua siitä, ettei Suomessa noteerata kansainvälistä miestenpäivää millään tavalla? Toisin kuin kansainvälisenä naistenpäivänä, kansainvälisenä miestenpäivänä sanomalehdet ja tv:n tai radion ajankohtaisohjelmat eivät ole tulvillaan päivän teemaa käsitteleviä juttuja, eivätkä viranomaiset liioin huomioi merkkipäivää toiminnassaan. Eivät varsinkaan ns. tasa-arvoviranomaiset.

Toista se on Trinidad ja Tobagossa, jossa kansainvälistä miestenpäivää on vietetty säännöllisesti jo vuodesta 1999[1]. Sieltä merkkipäivän vietto on vähitellen levinnyt muuallekin, paitsi toki Suomeen. Vaikuttaakin sille, että Suomella olisi tasa-arvoasioissa paljon opittavaa tältä Karibian saarivaltiolta.

Tänä vuonna kansainvälisen miestenpäivän teemana on miesten lisääntymisoikeuksien laajentaminen. Yleisesti ottaen kansainvälistä miestenpäivää vietetään, jotta miesten ja poikien oikeuksiin kiinnitettäisiin huomiota edes kerran vuodessa huomiota. Kansainvälisen miestenpäivän viettämisen tavoitteena on sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen. Ilmeisesti tavoitteita ei pidetä Suomessa kovin tärkeinä, kun päivää ei haluta viettää.

Kansainvälisen miestenpäivän tarpeellisuudesta on saatu tänä vuonna konkreettinen muistutus Isossa-Britanniassa. Ensinnäkin Iso-Britannian parlamentissa tehtiin aloite, jotta kansainvälisenä miestenpäivänä järjestettäisiin parlamentin alahuoneessa keskustelu miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista[2]. Erityisesti tarkoituksena oli puida miesten itsemurhia. Kansainvälisenä naistenpäivänä alahuoneessa on jo pitkään järjestetty vastaava keskustelu naisten ja tyttöjen oikeuksista ja ongelmista, joten aloitteella oli hyvät perusteet. Olisihan se ollut tasapuolista ja tasa-arvoa edistävää huomioida molemmat sukupuolet yhtä lailla.

Aloite miesten päivän keskustelusta joutui kuitenkin vastatuuleen, sillä se ei ollut erään feministiedustajan mieleen. Hän vastusti sitä, että miesten tasa-arvo-ongelmista edes keskusteltaisiin yhtenä päivänä vuodesta. Feministi-kansanedustaja joutui miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmia ylimielisesti vähättelevän linjansa[3] vuoksi melkoisen some-raivon kohteeksi. Raivoa kiihdytti tuore uutinen siitä, että miesten itsemurhat ovat yleistyneet viime vuosina hälyyttävästi Isossa-Britanniassa[4]. Osa feministi-kansanedustajan saamastaan palautteesta oli sen verran asiatonta, että kyseinen edustaja onnistui esiintymään ”uhrina” feministimyönteisessä valtamediassa[5].

Kriittinen palaute tuotti kuitenkin halutun lopputuloksen, eli alahuoneessa järjestetään lopulta kansainvälisen miestenpäivän kunniaksi keskustelu miesten ja poikien ongelmista[6]. Miesasia kysyykin: koska tähän päästään eduskunnassa?

Aivan yhtä hyvin ei ole käynyt Yorkin yliopiston tapauksessa. Siellä yliopiston piti huomioida kansainvälinen miestenpäivä, ja virittää keskustelua miesten tasa-arvo-ongelmista, kuten miesten aliedustuksesta, korkeakoulutuksessa. Tämä oli tietenkin liikaa feministeille, joten he hyökkäsivät voimakkaasti yliopistoa vastaan, ja onnistuivat pakottamaan yliopiston perääntymään. Yliopisto joutui perumaan kansainvälisen miestenpäivän vieton kokonaan, ja julistamaan, että yliopisto jatkossakin keskittyisi vain naisten aseman parantamiseen korkeakoulutuksessa. Yliopiston raukkamainen perääntyminen on luonnollisesti herättänyt paljon vastustusta, mutta kansainvälisen miestenpäivän viettoa protestit eivät enää pelasta[7]. Feministit eivät vain voi hyväksyä miesten tasa-arvo-ongelmien nostamista agendalle.

Mikä on näiden tapausten opetus meille? Tilanne on nimittäin se, että Ison-Britannian tilanne on varsin samanlainen kuin Suomen ja Britannian tapahtumat ovat vaivatta rinnastettavissa vastaaviin tilanteisiin, joihin on jouduttu Suomessa, kun miesasia-aktivistit ovat pyrkineet edistämään miesten asiaa. Miesasia toteaa, että opetus on se, että feministit vastustavat jopa sitä, että miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista, kuten itsemurhista tai aliedustuksesta korkeakouluissa, edes keskusteltaisiin yhtenä päivänä vuodessa. Tapaukset osoittavat konkreettisesti ja kiistatta sen, etteivät feministit välitä vähääkään miehistä tai pojista. Kaikki väitteet siitä, kuinka feministit tekisivät työtä myös miesten ja poikien aseman parantamiseksi, ovat täyttä roskaa. Päinvastoin, he vastustavat kiivaasti toimia miesten ja poikien aseman parantamiseksi.

Voisi tietysti todeta, että eihän tasa-arvo ole nollasummapeliä. Eihän poikien ja miesten ongelmista puhuminen ja niiden ratkaiseminen ole mitään naisilta ja tytöiltä pois? Mutta näin feministit eivät ajattele. Heille kysymys on ilmiselvästi nollasummapelistä. Niinpä he vastustavat miesten ja poikien ongelmien korjaamista ja oikeuksien edistämistä. Tietenkään miesasia-aktivistit eivät ole tähän tyytyväisiä, vaan esittävät protesteja ja kritisoivat feministejä heidän toiminnastaan. On mahdotonta edistää miesasiaa, jos ja kun feministit onnistuvat sen valta-asemansa turvin kerta toisensa jälkeen estämään.  

Mutta mikä onkaan tällöin valtamedian tulkinta tilanteesta? No, valtamedia tietenkin syyttää miesasia-aktivisteja tasa-arvon esittämisestä nollasummapelinä, vastakkainasettelujen lietsomisesta, feministien vainoamisesta ja jopa naisvihasta[8]. Näin siis käy, kun protestoi sitä vastaan, että feministit estävät miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmien huomioimisen. Vastakkainasettelu ja nollasummapeli leimaavat tasa-arvopolitiikkaa, mutta siitä ei ole syyttäminen miesasia-aktivisteja, vaan miesten ja poikien tasa-arvoista kohtelua vastustavia feministejä.




Sisällön tarjoaa Blogger.