Header Ads

Miesten tasa-arvo-ongelmien top 10


Miesten tasa-arvo-ongelmia on vaikea asettaa tärkeysjärjestykseen minkään itsestään selvän kriteerin perusteella, sillä tasa-arvo-ongelmat eivät ole yhteismitallisia. Esitän tässä kirjoituksessa subjektiivisin valintaperustein kootun listan miesten tasa-arvo-ongelmista. Kriteerinä ongelmien valinnalle oli ongelmaväitteen esiintymisen yleisyys, merkittävyys, paikkansapitävyyden todennäköisyys ja uskottavuus.
Miesten elämäntapa- ja kurjuustutkimuksessa, tasa-arvokirjallisuudessa ja arkikeskusteluissa törmää usein miesten kokeman ongelman käsitteeseen. Pelkkien miesten kokemusten korostaminen voi kuitenkin johtaa siihen lopputulokseen, että tilastolliset ongelmat jäävät tarkastelun ulkopuolelle. Miehet eivät useinkaan mieti ongelmiaan tai edes ole tietoisia miesten tilastollisesti huonommasta asemasta jollakin elämänalueella. Miesten kokemukset omista ongelmista voivat olla rajallisia, koska vahvuuden kulissia ylläpitävälle miehelle heikkouden osoittaminen (tai edes sen miettiminen) voi olla hankalaa. Voidaan myös ajatella, että koetut ongelmat ovat ainakin osittain diskursiivisesti tuotettuja. Ihmiset saavat yhteiskunnan hallitsevista diskursseista tietoa siitä, mitä asioita saa ylipäätään pitää ongelmina.
1. Miesnäkökulmaisen edustuksen puute tasa-arvohallinnossa. STM:n tasa-arvoyksikössä ei ole yhtään miestä, eikä TANEssa ole miesjärjestöjen edustusta. Tilanne 2–0 TANEssa naisjärjestöjen hyväksi on perustavanlaatuinen tappio miesten tasa-arvolle. Niin kauan kun tasa-arvohallinnossa vallitsee feministinen hegemonia, miesasian on vaikea edetä, koska se ei ole feministien intressissä. Myös julkishallinto on miehitetty feministeillä. Julkishallinnossa toimivaa feminististä byrokraattia, joka on toiminnassaan pyrkinyt huomioimaan naisten aseman edistämistä, on kutsuttu femokraatiksi.
2. Asevelvollisuus on eräs selkeimmistä miesten tasa-arvo-ongelmista, koska se on lainsäädännön avulla ylläpidetty.
3. Mieskurjaliston huono asema on eräs eniten esillä olleista miesten tasa-arvo-ongelmista, jota ei ole kyetty ratkaisemaan. Taipaleen (2007, 145–146) mukaan huono-osaisuus näyttää kasaantuneen miehille ainakin seuraavissa ryhmissä: syrjäytyneet, asunnottomat (80 %), yömaja-asukit (95 %), alkoholistit ja huumeiden käyttäjät, vangit (95 %), tarkkailuluokkien oppilaat ja työkyvyttömät pitkäaikaistyöttömät.
4. Miehiin ja miesten ongelmiin sukupuolinäkökulmasta kohdistuvan tutkimuksen ja tutkimustiedon puute. STM kertoo, että ”Miehiä sukupuolinäkökulmasta tarkasteleva asiantuntijuus on Suomessa ohutta ja hajanaista” ja että ”Suomessa on vain muutama henkilö (nainen tai mies), jonka asiantuntijuus keskittyy miehiin sukupuolinäkökulmasta”. Suomessa ei ole myöskään miestutkimuksen professuuria tai miestutkimuksen laitosta.
5. Miesten ongelmat huoltajuuskiistoissa on ollut keskeinen miesliikkeiden teema länsimaissa. Malmin mukaan miesten alhainen huoltajuusprosentti saattaa kieliä sosiaalityöntekijöiden ja oikeusistuimien syrjinnästä sekä valtasuhteista, jotka toimivat miehiä vastaan sosiaalipalveluissa (2008, 171). Sosiaalityöntekijä Timo Kitunen (2007,113–119) korostaa sosiaalityön epätasa-arvoisuutta ja sen naisia suosivia piirteitä. Hänen mukaansa vaatimuksia miesnäkökulman esiin nostamisesta ei oteta sosiaalityössä vakavasti. Jäljelle jää hegemoninen naisnäkökulma. Miesasiakkaat eivät koe tulevansa kuulluiksi tai ymmärretyiksi naisvaltaisella sosiaalialalla.
Malmin mukaan feminiininen ja maternalistinen ennakkoasenne kuuluvat osaksi sosiaalityön ammattietiikkaa, jossa sosiaalityöntekijöiden on identifioiduttava asiakkaidensa asemaan. Vaikka sosiaalityö näyttää periaatteessa tasa-arvoiselta ja rationaaliselta, se voi johtaa epäsuoraan syrjintää miehiä kohtaan, jos suuri osa sosiaalityöntekijöistä on naisia. Naispuoliselle sosiaalityöntekijälle voi olla hyvin vaikeaa kohdella aviomiestä ja vaimoa tasapuolisesti avioeron yhteydessä, varsinkin jos vaimo ottaa ensin yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. (Malmi 2009, 320.)
Miesten alhainen huoltajuusprosentti kielii sosiaalityöntekijöiden ja oikeusistuimien syrjinnästä sekä rakenteellisesta syrjinnästä, jotka painostavat miehiä luopumaan huoltajuudesta ja valtasuhteista, jotka toimivat miehiä vastaan sosiaalipalveluissa. Suurin osa sosiaalityöntekijöistä on naisia, mikä saattaa asettaa miehen epäedulliseen asemaan ja tuottaa miehissä syrjityksi tulemisen kokemuksia. Erotilanteisiin saattaa kuulua myös miehen nöyryyttäminen perheen menettämisen uhalla. Malmin mukaan miesten syrjintä huoltajuusoikeudenkäynneissä on esimerkki feministisesti motivoituneesta syrjinnästä feministiseen sosiaalityön teoriaan vedoten. Silloin lapsen intressit oletetaan samoiksi kuin naisten intressit. Avioeron sattuessa mies saattaa tuntea itsensä eritetyksi ja tarpeettomaksi, koska miehelle on varattu elättäjän rooli perheessä. Se voidaan yhdistää miesten kasvaneeseen miesten alkoholismin, työttömyyden ja kodittomuuden riskeihin, mikä johtaa miesten syrjäytymiseen yhteiskunnassa. (Malmi 2009, 171, 263.)
Naistyöntekijät sosiaalialalla saattavat kohdella miehiä ”isoina lapsina”. Se voi johtua yksinkertaisesti samankaltaisista äitiyden tunteista, jotka asiakkaat ja työntekijät jakavat. Samanlaista empatiaa ja ajatusyhteyttä voi olla vaikea saavuttaa naistyöntekijän ja miesasiakkaan välillä. Pieni naisten suosinta yksittäisissä teoissa voi kumuloitua miehissä sellaiseksi tunteeksi, että heitä dominoidaan tai syrjitään naisvaltaisissa organisaatioissa. Sosiaalityöntekijät saattavat myös naureskella miesten ”säälittäville” yrityksille selviytyä lastenhoidon tehtävistä. Tuollainen tarkoittamaton miesten syrjintä saattaa sisältyä myös sellaisten organisaatioiden käytäntöihin, jotka ovat pyrkineet poistamaan traditionaalisia rooliodotuksia organisaationsa toimintatavoista. Perheen kanssa työskenteleville ammattilaisille, kuten sosiaalistyöntekijöille ja psykologeille, on tyypillistä korostaa äiti-lapsi suhteita ja mieltää isä potentiaaliseksi uhaksi tuolle symbioottiselle suhteelle. On myös yleistä, että sosiaalityöntekijät ylläpitävät ”roistodiskurssia”, joka kuvaa miehet vastuuttomina, itsekkäinä ja väkivaltaisina. Naisia saatetaan pitää moraalisesti miehiä parempina: rakastavina ja huolehtivina. (Malmi 2009, 98, 118, 104, 199.)
6. Poikien ja miesten ongelmat koulutuksessa. Scheinin (2004) kertoo opetushallituksen selvityksessä, että tyttöjen koulumenestys peruskoulussa on parempi jokaisessa aineessa. Naisten koulutustaso on parempi ja varsinkin 20–39-vuotiaat naiset ovat saaneet selvästi enemmän koulutusta kuin miehet. Nuorista 20–24-vuotiaista naisista oli ylioppilastutkinto 60 prosentilla ja miehistä 42 prosentilla. Erityisen huono miesten asema on korkeakouluissa.
7. Miesten terveyteen liittyvät ongelmat. Miehet käyttävät huomattavasti naisia vähemmän terveyspalveluita. Miesten syrjäytyminen terveyspalveluiden marginaaliin vaikuttaa miesten itsensä lisäksi myös heidän läheistensä ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Naisten terveydenhuoltoon käytettiin 46 % enemmän varoja (v. 2002) kuin miesten terveydenhoitoon. Miesten sijainti terveydenhuollon marginaalissa saattaa olla (ainakin osittain) syynä miesten alhaisempaan elinajanodotteeseen, joka on Suomessa 7,2 vuotta naisten elinajanodotetta lyhyempi.
8. Miehen elämä on vaarallista. Vaaralliset työt kasaantuvat miehille. Tilastokeskuksen mukaan 47:stä kuolemaan johtaneesta työpaikkatapaturmasta 43 sattui miehille vuonna 2006 ja 73,3 % kaikista työtapaturmista sattui miehille. Suurin osa väkivallan uhreista on miehiä. Miehet tekevät Suomessa noin 80 % itsemurhista. Vuonna 2002 Suomessa tehtiin 1095 itsemurhaa, joista 824 oli miesten itsemurhia.
9. Yhteiskuntaa hallitsevat feministiset uhridiskurssit. Feministiset diskurssit patriarkaatista ja miesten dominanssista johtavat vaatimuksiin positiivisesta syrjinnästä naisten aseman parantamiseksi, koska noiden teorioiden mukaan naiset ovat syrjitty sukupuoli. Jos naisten asema ajatellaan aina alisteiseksi, se johtaa siihen päätelmään, että tasa-arvopolitiikan tulee edistää nimenomaan naisten asemaa. Patriarkaattiteorian ja naisalistuspuheen näkökulmasta katsottuna tasa-arvopolitiikan tavoitteena tulee olla nimenomaan naisten aseman parantaminen ja yhteiskuntaan tulee luoda kaksoisstandardeja naisten auttamiseksi. Ajatus positiivisesta syrjinnästä voi aiheuttaa myös sen, että valtavirtaistamisesta tulee naisten aseman parantamisen projekti (Malmi 2009, 267).
Malmin mukaan hyvinvointivaltion kehitys johtaa matriarkaalisen alajärjestelmän laajentumiseen ja femokraattisen valtavirtaistumisen laajenemiseen kaikille julkisen hallinnon alueille, jos patriarkaattiteoriaan kuuluvaa perusoletusta naisista alistettuna sukupuolena ei kyseenalaisteta hyvinvointivaltion julkishallinnossa. Se johtaa naisia suosiviin kaksoisstandardeihin julkishallinnossa ja feministisen ennakkoasenteen leviämiseen useimmille julkishallinnon alueille. Se voi johtaa myös siihen, että tasa-arvopolitiikan tavoitteeksi muodostuu naisten aseman parantaminen molempien sukupuolten aseman parantamisen sijaan. Vaikka lainsäädäntö ja julkinen hallinto eivät suosi selkeää positiivista syrjintää, lopputuloksena voi kuitenkin olla naisia suosivia kaksoisstandardeja lähes kaikilla elämänalueilla. Vaihtoehtoisesti julkinen hallinto voisi ottaa käyttöön diskursseja, joissa miehiin kohdistuva suora, epäsuora ja rakenteellinen syrjintä on huomioitu. (Malmi 2009, 412.)
Feministisen diskurssin dominoiva asema tasa-arvopolitiikassa tekee monien miesten ongelmien väittämisen miesten ongelmiksi uskottavasti hankalaa. Feministisessä tarinalinjassa kärsijän subjektipositio on varattu naisille: miesten asettaminen uhreiksi saattaakin kuulostaa pikemmin omituiselta tai loukkaavalta kuin vakuuttavalta. Esimerkiksi kirjassa Naisten seksuaalinen valta(Laasanen 2008) uhrin subjektipositio on käännetty osittain päälaelleen. Voidaanko esimerkiksi väittää, että ”prostituution asiakkaina olevat miehet ovat miesten seksinpuutteen taloudellisen hyväksikäytön uhreja?” Ehkäpä, mutta väite tuskin saa varauksettoman innostunutta vastaanottoa, koska ihmiset ”tietävät”, että prostituoitu on aina uhri ja asiakas syyllinen. Miesten vähäinen osallistuminen kotitöihin on tuttu tasa-arvo-ongelma, mutta voidaanko väittää, että naisten vähäisempi osallistuminen perheen elättämiseen ansiotyön kautta on tasa-arvo-ongelma? Laasanen (2008) ja Hännikäinen (2009) nostavat esille pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle pudonneiden ”alempitasoisten miesten” seksuaalisten suhteiden puutteen miesten ongelmana. Voidaanko miesten seksuaalisten suhteiden puutetta pitää ”oikeana” miesten ongelmana, josta saa olla huolissaan, vai pitääkö miestutkijan tyytyä usein kuulemaansa vihaiseen tokaisuun: ”Seksinpuutteeseen ei kuole!”. Miehiä onkin monissa asioissa vaikeaa asettaa uskottavasti uhrin subjektipositioon.
10. Maskuliininen rooliodotus. Vuosien varrella lukuisat kirjoittajat ovat määritelleet maskuliinisuuden sisältöä. Psykologi Robert Brannonin vaikutusvaltainen artikkeli The Male Sex Role: Our Culture’s Blueprint of Manhood and What It’s Done for Us Lately (1976) teki yhteenvedon maskuliinisuuden neljästä pääsäännöstä. Nuo säännöt asettavat miehille korkean standardin.
  1. Be a Big Wheel: masculinity is measured by success, power, and the admiration of others. One must possess wealth, fame, and status to be considered manly;
  2. Be a Sturdy Oak: manliness requires rationality, toughness, and self-reliance. A man must remain calm in any situation, show no emotion, and admit no weakness;
  3. Give 'em Hell: men must exude an aura of daring and aggression, and must be willing to take risks, to "go for it" even when reason and fear suggest otherwise
  4. No Sissy Stuff: anything that even remotely hints of femininity is prohibited. A real man must avoid any behavior or characteristic associated with women;
Terveystieteissä on turvauduttu jo 1970-luvulta alkaen argumentaatiolinjaan, jossa maskuliinisuuden tavoittelun ja terveellisen käytöksen on nähty olevan ristiriidassa keskenään. Maskuliinisuuden aiheuttamat kustannukset ovat olleet yleinen tapa selittää miesten huonoa terveyttä. Miesten epäterveellisen käytöksen taustalla on nähty joko traditionaalinen tai hegemoninen maskuliinisuus, jotka ovat tarkoittaneet suunnilleen samaa asiaa. Käsitteiden ero on lähinnä siinä, kuinka helposti muuttuvana maskuliinisuutta pidetään. (Pietilä 2008, 9; suosittelen luettavaksi maskuliinisuudesta kiinnostuneille)
Harrisonin artikkeli Warning: The male sex role may be dangerous to your health (1978) korosti maskuliinisuuden vaarallisuutta miehen terveydelle, koska maskuliinisuus vaatii miehen omien tarpeiden asettamista sivuun. Jos mies asettaa omat tarpeensa etusijalla, häntä pidetään epämaskuliinisena. Sairastuminen voi alentaa miehen asemaa maskuliinisessa hierarkiassa, vähentää valtaa suhteessa naisiin ja nostaa epäilyksen miehen omasta miehekkyydestä. Pyrkiessään peittämään kroonisia sairauksia miehet ovat usein mieluummin valmiita riskeeraamaan sairauden vakavia seurauksia kuin ottamaan vastaan apua. Omien tarpeiden esille nostamista pidetään feminiinisenä, mikä voi johtaa miehen alentuneeseen statukseen. Maskuliinisen identiteetin kulmakivi on vaikeneminen emotionaalisesta elämästä ja itsekontrolli on tyypillisen maskuliinisen identiteetin perusta myös sairauden uhatessa.
Miehekkyys pitää sisällään käsityksen kilpailemisesta ja voittajasta. Häviäminen ja kykenemättömyys saavuttaa merkittäviä tuloksia elämässä ovat selvästi epämiehekkäitä ominaisuuksia. Maskuliinisuuden tavoitteluun sisältyy myös mieselättäjyyden ja asevelvollisuuden hiljainen hyväksyntä, joka tuottaa miehille paineen elatusvelvollisuuteen perheessä sekä henkisellä tasolla että konkreettisesti. (Osmo Kontula 1995).
Mansfieldin (2009) mukaan miehekkyyden (manliness) ydin on itseluottamus riskaabeleissa tilanteissa, eli rohkeus. Myös naiset voivat olla rohkeita, mutta rohkeus ei ole samalla tavalla naiseuden ytimessä. Nainen voi olla ujo tai pelkäävä ilman, että hänen naiseutensa asetetaan kyseenalaiseksi. Eisler ja Skidmore (1987) käyttävät “maskuliinisen stressin” käsitettä. Stressiä aiheuttavat muun muassa pakko pärjätä tilanteissa, joissa tarvitaan kuntoa ja voimaa, pelko tulla nähdyksi emotionaalisena ja siten feminiinisenä, tarve peittää hellät tunteet ja pidättäytyä vain traditionaaliseen maskuliinisuuteen kuuluvien tunteiden näyttämisessä. Levantin ym. (2007) mukaan maskuliinisuuden keskeinen tekijä on tunteiden ilmaisun rajoittaminen, kuten yleinen ajatus siitä, että miesten ei pitäisi itkeä julkisesti.
Siltalan (1994) mukaan mieskunnia on miehille tärkeä asia ja jos maskuliinisuutta ei kyetä täyttämään, lopputuloksena on häpeä. Kunnian menetys voi kyseenalaistaa miehen oman olemassaolon oikeutuksen. Ne pojat ja miehet, jotka eivät kykene saavuttamaan maskuliinisuuden ideaaleja, kärsivät usein alhaisesta itsetunnosta.
Pleckin (1974) mukaan elättäjyyden yhdistäminen maskuliinisuuteen on taannut perinteisesti sen, että miehet ovat saaneet psykologisen tyydytyksen sellaisten töiden tekemisestä, joista muuten ei saa tyydytystä. Kun miehet saavat tyydytyksen työssä maskuliinisen roolin täyttämisen kautta, heidän töitään ei tarvitse muuttaa mukavammiksi, vaan niitä voidaan muuttaa enemmän tuottaviksi. Työn sitominen maskuliinisuuteen johtaa myös siihen, että työttömyys saa miehet tuntemaan itsensä epäonnistujiksi. Monet miehet ottavat vastaan epäinhimillisiä töitä elättäjän roolin tarjoaman statuksen takia, mutta jos vaimo menee töihin ja hankkii omat rahat, motiivi maskuliinisuuden tavoitteluun ei-palkitsevia töitä tekemällä vähenee.
Maskuliinisuuden normit ja ideaalit voivat olla erittäin hyödyllisiä yhteiskunnan kannalta, koska silloin yhteiskunta voi asettaa ne ehdot, joiden avulla miesten on ansaittava kunnioitus miehinä. Miehiä voidaan silloin motivoida tekemään sellaisia asioita, joita yhteiskunta pitää tarpeellisina. Miesten motivointi mies-tittelin hankkimiseksi pitääkin usein sisällään vaarallisimpien tehtävien suorittamisen, joita muut eivät suostu tekemään. (Baumeister 2007.) Harvat yhteiskunnat ovat antaneet korkeimpia arvomerkkejään miehille, jotka eivät tapa. Se on sosiaalisen lahjonnan tapa saada miehet väkivaltaisiksi. Siten maskuliinista käytöstä ylläpitää myös valtion symbolisen pääoman runsaudensarvi, joka antaa korkeimmat arvomerkkinsä sodassa kunnostautuneille miehille.
Lähteitä
Eisler, Richard M. & Skidmore, Jay R. 1987. Masculine gender role stress: Scale developmentand component factors in the appraisal of stressful situations. Behav Modif , 11, 123–136.
Harrison, Jim. 1978. Warning: The male sex role may be dangerous to your health. Journal of Social Issues, 34, 65–86.
Kitunen, Timo. 2007. Sosiaalityön näennäinen tasa-arvo. Teoksessa A. Kotro ja H. T. Sepponen (toim.): Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi.
Levant, Ronald. F. & Smalley, K. Bryant. Aupont, Maryse & House, A. Tanner & Richmond, Katherine & Noronha, D. 2007. Initial validation of the male Role Norms Inventory Revised (MRNI-R). Journal of Men's Studies, 15, 83–100.
Mansfield, Harvey C. 2009. Manliness. New haven & London: Yale University Press.
Pietilä, Ilkka. 2008. Between rocks and hard places: Ideological dilemmas in men's talk about health and gender. Väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis 1329. Tampere: Tampere University Press.
Pleck, Joseph H. & Jack Sawyer.1974. Men and masculinity. Englewood Cliffs, NJ: Prentice Hall.
Siltala, Juha. 1994. Miehen kunnia: Modernin miehen taistelu häpeää vastaan. Keuruu: Otava.
Taipale, Ilkka. 2007. Hylättyjä vai hylkiöitä? Teoksessa A. Kotro ja H. T. Sepponen (toim.): Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi.


Lähde - Henry Laasanen, Uusi Suomi

Sisällön tarjoaa Blogger.