Header Ads

Arvostelussa Black Eye lens (The Dudesons edition)



Saimme testiin Duudsonit kaupasta Black eye lens –TheDudesons edition tuotteen. Eli kyseessä on pyykkipoika kiinnityksellä toimiva fish eye linssi älypuhelimiin. Pyykkipoika kiinnitys tekee linssistä todella helpon kiinnittää, mutta kiinnitys on kuitenkin sen verran tiukka että linssi ei putoa itsekseen pois.

Fish eye linssithän ovat olleet jo kauan käytössä muun muassa skeittauksessa ja muissa vauhtilajeissa sillä niillä saa laajan kuvakulman kuvatessa ja näin temput yms. näkyvät kuvassa paremmin on sitten kyseessä kuvien tai videon kuvaaminen. Tuo uutta myös selfien kuvaamiseen.

Tuotteen mukana tulee myös säilytys pussi ja linssin suojus.

Omassa testissä huomattiin, että tuote toimii hyvin tosin vanhaan Nokia Lumia 640 kiinnitys oli hiukan vaikeutta etsiä oikea kulma, jossa kameraa ei peittänyt vaan löysi sen oikean reijän.

Tähän kohtaan on myös huomautettava, että jos oman puhelimen kamera on ihan paska kuten testaajan puhelimessa niin kuvien laatukärsii, mutta ei linssin takia.

Nopealla testauksella tuotteelle voidaan antaa arvosana 4/5, asteikolla (roskiin koko paska) 1 - 5 (kuulin, näin, kokeilin, pakko hankinta!). Hyvää tuotteessa on erinomainen pito, hyvä laatu (jos vain oma kamera ei ole paska kuten testaajalla) ja mukana tulevat linssi suojus sekä pussi. Piste lähtee ainoastaan siitä syystä, että linssi pitää asettaa suht tarkkaan puhelimen kameran päälle ja joskus se jättää kuvan reunoille mustat reunat. 


Jos kiinnostuit tuotteesta enemmänkin tai haluaisit hankkia sen itsellesi, pääset lukemaan ja tilaamaan tuotetta tämän linkin kautta.

Sisällön tarjoaa Blogger.