Header Ads

Valtion kemisti väärensi tuloksia, jopa 40 000 oikeusjuttua uudelleen käsittelyyn


Annie Dookhan, joka toimi valtion alaisuudessa kemistinä on jäänyt kiinni testitulosten väärentämisestä. Tästä johtuen jopa 40 000 ihmistä on voinut joutua syyttömänä vankilaan.
Syyttäjän onnistui tuomitsemaan ihmisiä vankilaan, koska Dookhan turmeli todisteita kemiallisesti näin parantaen omaa tulostaan ja antaen omalle uralleen lisää potkua ylöspäin. Samaan aikaan hän kumminkin tuomitsi syyttömiä miehiä ja naisia vankiloihin.

Syyttäjä jopa ylisti Dookhanin kovaa työtä ja nopeutta, joka auttoi heitä tuomitsemaan ihmisiä.

Satoja tuomioita ja kanteita on jo nostettu ja jopa tuhansia odottaa vielä nostamistaan.

Dookhan käytti asemaansa väärentääkseen todistusaineistoja vuosikymmenen ajan. "En usko, että kukaan osasi edes kuvitella yhden ihmisen pystyvän luomaan tällaista kaaosta," sanoi Norfolkin piirisyyttäjä Michael Morrisey.

"Näettekö nämä laatikot seinillä... yhdessä pahvilaatikossa voi olla jopa satoja tapauksia" sano Morrisey.

Sadat tuomitut ovat väittäneet tulleensa lavastetuiksi ja väittäneet tuomioiden olleen vääriä. He ovat olleet oikeassa.

Yhdessä tapauksessa miehen syytettiin myyneen cocaiinia ja heroiinia. Hänen puolustuasianjajansa Julieann Hernon, uskoo miehen joutuneen Dookhanin uhriksi, joka on väärentänyt todisteita häntä vastaan.

"Dookhan oli väärentänyt todisteita häntä vastaan, tehden mukamas kokeita, vaikkei ole edes tehnyt niitä oikeasti ja saastuttanut todisteita huumeilla tahallisesti," sanoi Hernon.

Toisessa tapauksessa erään miehen asianajaja onnistui kääntämään jutun voitokseen, mutta sanoo silti tapahtuneen olleen karmaiseva. "Asiakkaani kerkesi istua neljä vuotta syyttömänä vankilassa."

Mikä pahinta Dookhan on onnistunut tuhoamaan monen ihmisen elämän. He ovat menettäneet työnsä, lapsensa ja jopa perheensä.

Sisällön tarjoaa Blogger.