Header Ads

Suomalainen käytäntö etävanhemman ja lasten tapaamiseen



Kerron lyhyesti oman tarinani ja muutaman kommentin suomalaisesta oikeuskäytännöstä liittyen lasten oikeuteen tavata etävanhempaansa.





Itsellä ero tuli kohta kolme vuotta sitten, virallinen ero astui voimaan kaksi vuotta sitten. Lasteni ja minun tapaamiset eivät tuona aikana ole onnistuneet oikein millään tavalla.


Sopimukset huollosta ja tapaamisista toki tehtiin paikallisen, pienen kunnan, sosiaalitoimistolla ihan asiaan kuuluvasti. Tosin sopimusta tehtäessä, kun sinne lastensuojelupäällikön pakeille menin, hän ei uskaltanut edes kätellä minua. Myöhemmin ymmärsin lasteni äidin ”valistaneen” kunnan toimielintä, kertoen minun olevan väkivaltainen ja arvaamaton. Tuota sopimusta tehtäessä vanhempi lapseni oli 11v ja nuorempi 9v. Sopimus allekirjoitettiin ja lastensuojelupäällikkökin sen allekirjoitti, mikä osoitti sopimuksen olevan lasten edun mukainen.

Sopimukseen merkittiin tapaamiset joka viikolle yhtenä iltana ja joka toinen viikonloppu. Lisäksi sopimukseen oli päässyt äidin määrittämänä lause ”isän asuessa xxx paikkakunnalla”. Sopimusluonnoksessa oli samankaltainen maininta paikkakunnasta kyytien kohdalla (”kyydit puoliksi isän asuessa xxx paikkakunnalla), minkä sosiaalitäti jo raakkasi pois sanomalla ettei ketään voi määrittää mihinkään paikkakuntaan.

Vaan miten tapaamiset toteutuivat version 1 sopimuksella. Ei juuri mitenkään. Kaikista tapaamisista nipisteltiin aikaa lyhyemmäksi, varsinkin vanhemman lapsen kohdalla. Vedottiin aina ettei halua. Nuorempi odotti innolla tapaamista ja vietti luonani miltei sopimuksen mukaiset ajat. Tällöin vain äiti määritti milloin mitäkin tekemistä ja usein tekeminen liittyi lapsen harrastukseen. Oli kuskattava milloin minnekin ja oltava siellä yhdessä lasten kanssa.

Muutaman kuukauden erossa olon jälkeen tapasin nykyisen vaimoni, joka asui eri paikkakunnalla, välimatkaa n 150km. Seurustelimme koko talven ajan tiiviisti ja toukokuun alussa ajattelin, että lastenikin on aika tavata silloinen tyttöystäväni. Myös tyttöystäväni oli halukas näkemään lapseni, hän kun on aina tykännyt lapsista. No niinpä hain lapset sopimuksen mukaiseen viikonloppuun ja läksimme ajelemaan toisele paikkakunnalle. En etukäteen ollut lapsille asiasta sanonut mitään. Lapset olivat järkyttyneitä ja ”peloissaan” kuullessaan minne olimme menossa. Lasten äiti tiesi seurustelustani ja oli kaivanut kaiken mahdollisen tiedon internetistä tyttöystävästäni. Lapset kertoivat myöhemmin miten äiti oli pelotellut heitä niin tyttöystävällä kuin myös minulla. Meistä kun ei voinut tietää mitä teemme. Tuo tapaaminen päättyi vanhemman lapsen osalta siihen että hän laittoi salaa äidille viestiä että ei haluaisi olla tyttöystäväni luona. Äiti riemastui aiheesta ja alkoi pommittaa viesteillä lasta. Tilanne johti siihen että äiti laittoi serkkutyttönsä hakemaan lasta pois minun seurasta.


En suostunut luovuttamaan alaikäistä lasta, jonka virallinenkin huoltaja olin (ja olen edelleen), ”vieraalle”. Tuo äidin serkkutyttö jäi sitten talon rappukäytävään päivystämään ja yllättäin, äiti ilmestyi ovelle. Vaati tavata vanhemman lapsen ja samalla yritti tunkeutua asuntoon väkisin. En päästänyt asuntoon, kun ei ollut edes minun. Nousin lapsen ja äiti ensimmäiseksi sanoi” Lähdetkö äidin mukaan, kun äiti on varta vasten ajanut 150km, vai jäätkö tänne isän kanssa”. En antanut lapsen vastata vaan sanoin että parempi varmaan hakea ne tavarat, ei ole lapsen asia vastata tuollaiseen. Nuorempi lapsi sai jäädä varsin hyvin kanssamme viettämään viikonloppua. Vein nuoremman sitten seuraavana päivänä.

Tuo tapaus johti siihen, että jo valmiiksi huonosti toiminut sopimus lakkasi toimimasta kokonaan. En saanut vastauksia kyselyihini enkä juuri yhteyksiä lapsiini. Ainoat vastaukset olivat että voit suunnitella kesäsi miten haluat. Olin tuolloin varannut viikoksi mökin kesäloman viettoa varten. Lasten kanssakin oli keväällä ollut puhetta viikon mökillä olosta. Ei näkynyt lapsia mökillä. Tosin ko. viikon aikana sain viestiä, että olisi ajettava kaupunkiin tapaamaan lapsiani, vaikka johonkin syömään heidän kanssaan. Mökiltä kaupunkiin oli matkaa liki 100km. Mummo olisi kuulemma ajeluttanut lapsia. Tuon tapaamisen peruin ja yritin kysyä miksi nyt olisi nähtävä, kun lasten olisi kaiken ymmärryksen mukaan pitänyt olla kanssani koko viikko mökillä.

Tuona kesänä tuli sitten rampattua pienen paikkakunnan sosiaalitoimistolla. Miksikö? Lasten äiti oli keksinyt viedä lapsia sinne ”puhumaan” ja kertomaan miksi eivät halua nähdä isäänsä. Minun oli käytävä siellä kuuntelemassa mitä lapsilla oli minulle sanottavaa. Ihmettelin lapsillekin miksi eivät sano asioita puhelimessa. Eivät osanneet vastata.

Elokuussa otin ensikertaa yhteyttä oikeusapuun. Aloin tiedustella mitä voin tehdä tilanteen kanssa. Paikallinen oikeusapu ei hirveästi tilanteeseen auttanut. Ottivat yhteyttä lasten äitiin ja hän palkkasi samoin tein lakimiehen. Alkoi koko syksyn kestänyt kirjeenvaihto laki-ihmisten välillä.

Tavoitteena oli löytää sopu ja sovinto tapaamisiin. Äidille ei käynyt mikään. Olin tuossa välissä muuttanut sinne toiselle paikkakunnalle, asumaan tyttöystäväni kanssa hankkimaamme taloon. Vuoden 2014 alussa tapahtui jokin outo asia, mitä en tiedä. Yllättäen lasten äidille alkoi käydä uuden tapaamissopimuksen laadinta. En ollut nähnyt lapsiani oikeastaan koko syksynä ja nuoremmasta lapsestani oli nyt tullut se joka ei halunnutkaan tavata.


No sopimusta sorvattiin, pääsääntöisesti sähköpostin välityksellä ja sopimus allekirjoitettiin 2014 maaliskuussa. Välimatkan vuoksi sovimme harvemmista tapaamisista, jolloin matkustaminen ei kävisi lapsille raskaaksi. Sopimusta tehtäessä vanhempi lapsista oli 12v ja nuorempi 10v (täyttivät kesällä 13 ja 11). Vaan miten tapaamiset toteutuivat uuden sopimuksen kirjoittamisen jälkeen. Ei sen paremmin kuin ennenkään. Kesän pari viikkoa jäi pois kokonaan, viikonloput typistyivät muutaman tunnin näkemiseen. Kesän -14 jälkeen en ole nuorempaa oikeastaan nähnytkään.


Jälleen elokuussa (2014) otin yhteyttä lakiavustajaan tapaamisten toteutumattomuuden vuoksi. Taas äiti oli perunut tapaamisia mitä erilaisimmilla syillä. Yleensä niille ajankohdille, jolloin tapaamiset olisi pitänyt olla, äiti oli järjestänyt ”muita menoja”. Minä sain tiedon peruuntumisesta yleensä viimeisenä iltana, tai tapaamisen alkupäivänä. Elokuussa lakiavustaja sitten esitti tapaamissopimuksen täytäntöönpanoa käräjäoikeuden kautta. Niin ilmoitus lasten kotipaikkakunnan käräjäoikeudelle tehtiin (oikeasti käräjäoikeus on viereisessä kaupungissa).


Alkoi oikeus prosessi. Asiasta annettiin ensin ilmoitus äidille. Heiltä tuli vastine ja sitten käräjät määräsivät ”sovittelijan” lasten ja äidin kotipaikkakunnan perheneuvolan psykiatrin. Lasten äiti toimii kunnan eräässä neuvostossa varajäsenenä ja on käyttänyt lapsia sosiaalitoimistolla tuon edellisen kesän seurustelutuokioiden jälkeenkin varsin taajaan. Sovittelijasta olen ymmärtänyt että hänen on nautittava molempien osapuolten luottamusta. En alun alkaen isoa odottanut sovittelulta edellä esitettyyn viitaten. Jos en isosti ole väärässä äiti on käynyt tuolla neuvolapalveluissa jo aikaisemmin eli sovittelija myös siten entuudestaan tuttu. Laki vaan määrää sovittelijan lasten kotipaikkakunnan mukaan, niin siihen ei voinut vaikuttaa.


Sovittelijan toiminta oli mielenkiintoista alusta alkaen. Ensimmäisessä tapaamisessa, missä olimme kaikki koolla, äiti esitti toiveen tavata nykyinen vaimoni. Sanoin etten ketään voi pakottaa ja minulle käy kyllä. Sovittelijan mielestä tapaaminen olisi hyvä ja edistäisi erilaisten jännitteiden vähentämisessä. En itse siihen isosti uskonut, sillä olimme kutsuneet äidin jo vuoden alussa käymään. Ei kelvannut tulla.


Miksi siis mikään tapaaminen kiinnostaisi edelleenkään, vaikka niin hienoin sanakääntein asia esiin tuotiinkin. Esitin ensimmäisessä tapaamisessa että vaimoni voi tulla tapaamaan lasten äitiä ko. sovittelijan luo ja se oli sovittelijastakin hyvä idea. Ihmettelin tuon ensimmäisen näkemiskerran jälkeen kun äidin piti jäädä vielä juttelemaan sovittelijan kanssa. Seuraavat tapaamiset sovittelijalla olivat myös jänniä. Minua yksin jututtaessaan ei juuri kysellyt mistä kaikki johtuu. Mihinkään menneeseen ei saanut ottaa kantaa. Nehän oli menneitä asioita ja nyt piti keskittyä siihen miten tulevaisuus saadaan toimimaan. Lasteni ja minun yhteinen tapaaminen sovittelijalla oli myös jotenkin erikoinen. Vanhempi lapsi oli paikalla n 30min kun piti mennä pelaamaan sählyä kunnan nuorisotoimen sählyyn. Loppu aika oltiin nuoremman kanssa sovittelijan luona. Lapsi alkoi kertoilla kaikkea mitä olen tehnyt/jättänyt tekemättä. Yritin jotain kysyä ja lapsi alkoi itkeä vuolaasti.


Tässä vaiheessa sovittelija, lasten psykologi, meni aivan paniikkiin ja alkoi sopertaa että äiti pitää pyytää paikalle. Kysyin herra psykologilta mihin sitä tarvitaan? On kai itkeviä lapsia ennenkin osattu lohduttaa. Tilanne meni siihen että, sovittelija haki äidin paikalle ja antoi ymmärtää ettei minua tarvita. Kaikki tapaamiset sovittelijan luona oli määritetty etukäteen, kuka ja milloin. Nyt kävi kuitenkin tapaus, että lapseni äitinsä kanssa oli sovittelijan luona tuon itku-kohtauksen jälkeen ”ylimääräisellä” neutralointi käynnillä siellä. Tiedustelin tätä sovittelijalta ja hän totesi puhelimessa ”eihän asia sinulle kuulu”. Sanoin hänelle olevani varsin suuresti osallinen asiaan, jopa siinä määrin että yritän saada jotain tolkkua tapaamisiin ihan käräjäoikeuden kautta. Viimeinen tapaaminen sovittelijan luona oli yhteinen aika lasten äidin kanssa.


Olimme ilmoittaneet niin sovittelijalle kuin äidillekin, että vaimoni voi osallistua tilaisuuteen kuten ensimmäisellä kerralla oli ollut puhetta. Äiti ei vastannut koskaan viestiin, minkä vaimoni hänelle asiasta laittoi. Tuolla tapaamisella en saanut selvyyttä miksi lapseni eivät haluaisi minua nähdä. Enkä sille miksi oli järjestetty ylimääräinen käynti nuoremman lapseni osalta. Vaimoni kävi keskustelemassa lasten äidin ja sovittelijan kanssa, mutta asia ei paljoa edennyt kun äiti oli niin paljon ”pelännyt”. Mielenkiintoinen seikka sinällään kun kuitenkin oli itse kyseisenkaltaista tapaamista toivonut.


Sovittelijalle oli määrätty käräjäoikeudesta aika milloin lausunnon olisi oltava oikeuden käytettävissä. Asia tuli vireille elokuussa 2014 ja sovittelu käytiin lokakuussa 2014. Lausunto piti olla marraskuun alussa. Sovittelija soitti minulle ja kertoi lausunnon viipyvän kun Helsingissä joku henkilö oli lomalla ja sen henkilön takana oli ne lomakkeet mihin lausunto piti laatia. Lausunto viipyi n 2viikoa yli aikaa. Seuraava asiaan liittyvä yhteydenotto tuli tammikuussa kun aloin itse kysellä missä mennään. Lakiavustajani oli tiedustellut aikataulua ja käräjäoikeus oli esittänyt valmisteluistunnolle ajaksi tammikuun 2015 loppupuolta. Ilmoitin käyvän minulle. Vastapuolelle, eli äidille, ei käynyt. Saimme siten ilmoituksen käräjäoikeudesta että istunto on maaliskuussa 2015. Aikaa hakemuksen vireille tulosta siten mennyt jo n 7kk. Lapsia koskevat asiat siis käsitellään viipymättä ja nopealla aikataululla, kuten avustajani minulle joskus kertoi.


Valmisteluistunnossa kaikki meni kuten arvata saattoi. Tuomari nojasi pelkästään sovittelijan lausuntoon. Lausunnossa oli selviä virheitä ja valheellisuuksia. Äiti kun oli toimittanut sovittelijalle lisätietoa sähköpostilla. On totta että vaimoni on laittanut lapsilleni joskus viestejä, joita varsinkin nuorempi on kieltänyt laittamasta. Yleensä viestit on laitettu tilanteessa jossa lapseni on laittanut minulle viesteissä pelkkää kiroilua. Vaimoni on kirjoittanut että mietipä mitä laitat ja jos on tarve vittuilla niin vittuile suoraan hänelle, älä isälle. Nuo viestit ja muitakin viestejä oli nostettu esiin äidin sovittelijalle lähettämässä kirjelmässä. Ainut vain että niissä ei ollut lapseni vastauksia. Koin vahvasti sovittelijan lausunnon perustuvan muuhun kuin tosiasioihin. Sen tietyllä tavalla osoitti lausunnossa olevat ristiriitaisuudetkin.


Tuomari kuitenkin nojasi ainoastaan siihen, välittämättä siitä mitä yritimme avustajani kanssa asiasta kertoa. Lisäksi nostettiin vahvasti esiin lasten ikä. Vanhempi täyttää nyt 14 ja nuorempi kesällä 12v. Heitä kun ei voi pakottaa tapaamaan, oli oikeuden määritelmä. Oikeus kuitenkin teki muutoksen tapaamissopimukseen ja määritti selkeät päivämäärät kellonaikoineen tapaamisille. Vanhempi lapsi on koko viikonlopun luonani ja nuoremman kanssa tapaaminen minun vanhempien luona saman viikonlopun sunnuntaisin. Sain siis oikeudelta valvottuun tapaamiseen rinnastettavan määräyksen.


Nyt odottelen jännittyneenä miten näkemiset onnistuu. Äidin lakimies oli sitä mieltä että noutaessani nuorempaa sunnuntaisin, mikäli hän ei ole lähdössä ja yritän suostutella lähtemään kyytiini, äiti voi soittaa poliisit jos hän arvelee lapselle tehtävän väkivaltaa. Uskoakseni tulee käymään niin että poliisit ovat jo pihassa kun nuorempaa menen hakemaan. Eli lyhyesti tuomari antoi kaiken tukensa äidille ja hänen harjoittamalle vieraannuttamiselle. Vanhempi lapsi on käynyt meillä sopimuksen mukaisesti käräjäasian vireille tulon jälkeen, nuorempaa olen nähnyt viimeksi vapun seutuun 2014, jos mukaan ei lasketa sovittelijalla käyntejä. (Tuolloin oli hauska sattuma, kun vein lapsia kotiin. Heidän pihatien risteyksensä tullessa näkyviin jopa vanhempi lapseni huomasi äidin auton seisovan liittymässä niin etten voinut omaa autoani edes kääntää ko. kohdalla. Jouduin jättämään lapset tien varteen. Sovittelijan luona asia oli esillä, niin selitys oli ettei minun/meidänkään pihaliittymässä saa autoa käännettyä. No me asumme taajamassa ja meillä ei ole kuin metri matkaa portista kadulle. Portti on pidettävä kiinni, ettei vaimoni 3v poika kuljeskele omia-aikojaan kadulle). Ja äidin lakimiehen mukaan tapaamiset ovat onnistuneet miltei sopimuksen mukaisesti.


Se mikä minua on alkanut ihmetyttää tässä tapaamisasiassa ja sen lakihommelissa:


Lain mukaan 12v on riittävän ikäinen päättämään tapaamisista (näin se tunnutaan ainakin tulkittavan). Suomalaisessa oikeuskäytännössä esim. rikosoikeudellinen vastuu lapsella alkaa vasta 15v iässä, silloinkin kaikki tuomiot alennetaan nuoren iän vuoksi ns. nuori rikoksentekijä. Miten 3vuotta nuorempi on kuitenkin riittävän vanha päättämään näkeekö huoltajaa tai muuta sukua? Vieraannuttajahan eristää myös muusta suvusta. Itsellä omakohtaista kokemusta tästä, kyseisen äidin kohdalla. Äiti on vaikuttanut myös vanhempieni ja lasteni yhteydenpitoon. Nuorempi lapsi ei esim. ollut allekirjoittanut joulukorttia minulle, siskolleni eikä isovanhemmilleen (minun isä ja äiti). Eikä lapseni vastaa yhteydenottoyrityksiin mummon taholta, eikä varsinkaan minun osaltani. Vieraannuttamisen ollessa kyseessä, lapsi luulee asioiden olevan hänen omia mielipiteitään, vaikka tekee kuten hänet on ohjelmoitu tekemään. Lähivanhempaan kohdistuva lojaalius on niin suuri, että tekee sen nojalla isojakin asioita.


Voiko oikeasti ”aivopesty” 12v lapsi olla kykenevä päättämään tapaamisista? Vieraannuttaminen ei kohdallani tullut esiin vaikka sovittelijan olisi pitänyt se selvittää. Sovittelija uskoi niin kovin vahvasti äidin valheet että jäi selvittämättä moni muukin asia.

Miksi kaikkialla, laissa ja sosiaalitoimessa vouhotetaan tapaamissopimuksen tärkeydellä? Eihän tuolla isoa painoarvoa ole. Kun muksu on 12v tai yli sen sopimuksella ei tee yhtään mitään. Käräjäoikeus ei lähde asiaa pidemmälle käsittelemään kun ikä on ”täynnä”. Sama miten asian sinne esittää. Ja tuomioistuimen linja on erittäin tuomarivetoinen. Miten tuomari asian näkee. Omalla kohdallani ei suvainnut minkäänlaisia eriävän mielipiteen esityksiä sovittelijan lausuntoon. Lausuikin että, johonkinhan tässä on uskottava ja uskon sovittelijan lausuntoon. Vaikka meillä oli selvät todisteet asioiden virheellisyydestä.

Lähde - MVLehti

Sisällön tarjoaa Blogger.