Header Ads

Nainen imi nukkuvan miehen penistä - vapautettiin syytteistä



Megan Hoelting, 31, pääsi uutisiin jo lokakuussa kun murtautui miehensä ystävän taloon yövaatteissaan. Eikä tässä vielä kaikki. Poliisi raportin mukaan hän hyppäsi tiedottomassa tilassa olleen miehen päälle, riisui tämän ja alkoi imemään hänen penistään. Mieshän ei tästä innostunut sillä oli nukkumassa joten nainen pidätettiin poliisin toimesta syytettynä murrosta sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mutta hyviä uutisia Hoeltingille sillä hänet vapautettiin kaikista syytteistä tällä viikolla valamiehistön toimesta. Valamiehistö kieltäytyi tuomitsemasta kyseistä naista, vaikka hänet on pidätetty samassa kuussa kolmessa eri tilanteessa esimerkiksi varkaudesta, päälle käynnistä ja esiintymisenä juopuneena yleisellä paikalla.

Hoelting myönsi syyllisyytensä tapaukseen poliisin kuultua todistajaa, joka kertoi "heränneensä tuntemukseen tuntemattomasta henkilöstä hänen päällään" ja "tuntenut miten hyökkääjä oli laittanut hänen peniksensä suuhunsa".

Miesasia.fi voi vain ihmetellä miten kyseinen henkilö voitiin vapauttaa syytteistään. Mitä ilmeisemin naiset ja miehet ovat edelleen täysin eri asemassa oikeuden edessä.

Sisällön tarjoaa Blogger.