Header Ads

Vieraannuttajavanhemman uhrina - osa 4


Kaksi pientä poikaani siis kasvavat olosuhteissa joista minulla ei ole juuri mitään tietoa, epätietous ja huoli kalvaa jatkuvasti. Yli kolmeen vuoteen en pystynyt nukkumaan kalvavan kivun ja ahdistuksen vuosi, miten tahansa yritin olla -kipu ei häipynyt, mikään ei tuntunut turruttavan kipua pois.

Oli jo kulunut vuosia eikä minkäänlaisia toimivia tapaamisjärjestelyjä ollut saatu aikaiseksi, vieraannuttajavanhempi on toiminut vakavasti esteellisesti kaiken aikaa. Puolueetonta sovittelijaa ei vastaani ole tullut. Olen saanut tietooni vieraannuttajavanhemman käyneen kahden keskisiä keskusteluja sovittelijoiden kanssa jotka taas minulle ei "puolueettomuuteen" vedoten ole ollut mahdollista. Lapsenikin ovat olleet näissä "neuvonpidoissa".

Kuitenkin oli sitten järjestynyt sovitteluluontoinen käräjätapaaminen, minulla oli tarkoituksella miespuolinen oikeusavustaja ja lasteni äidillä erityisesti naisten asemaa ajavan asianajajatoimiston palvelu, joka on luultavasti myös kallis palvelu.

Sovittelussa sain kuulla ja nähdä suoraa halveksuntaa miehenä, isänä ja puolisona. Kaikesta mihin järjen kautta yritin vedota, käännettiin aina sivuseikaksi ja asiaan kuulumattomaksi, mutta kaikki asiaankuulumaton, mitä tämä naislauma esitti, oli olevinaan sitten oleellisen tärkeää. Kuvaavaa on että minun piti, tätä painottivat, tarkasti seurata taululta, johon lasten psykologi piirsi kolmion. Kolmio jossa on minä ja entinen puoliso ja lapsemme, minulle painotettiin ikään kuin idiootille, että sinä ja sinun puolisosi olette eronneet, te ette ole enää yhdessä, mutta teillä on lapset, sinä olet isä heille aina. 

No mutta kun sen takia minä täällä nyt olen koska minun ja lasteni välejä rikotaan, minulle ei todellakaan tarvitse painottaa erotilannetta suhteessa naiseen, eiköhän se ole ollut selvää kaiken aikaan. Ei he###tti kun voi olla vaikeata kirjoittaa tällaisesta ääliömäisyydestä, eikä asian yksinkertaistaminen ole helppoa, koska silloin jää oleelliset asiat helposti sanomatta.
Kuitenkin tapaamisneuvotteluissa tuli uusia sanahirviöitä vastaan. Yhtäkkiä minulle ruvettiin tuputtamaan jotakin "tapaamiskokeilusopimusta" ja yhtäkkiä olin etävanhemman lisäksi "noutava vanhempi". Painoteltiin sitä että asioista on sovittava, samaan aikaan kun tämä nainen saa tehdä mitä huvittaa, täysin ilman mitään sopimista.

Minulla ei kerta kaikkiaan mahdu kaaliin että meillä on näin pitkälle kehitetty lastensuojelu, tasa-arvo ja kovaan ääneen kuuluteltu miehen osuutta kasvatus asioihin ja sitten kun mies välittää ja tahtoo, niin se estetään ja rikotaan. Samanaikaisesti sitten tapahtuu näitä juttuja joissa lapset on pakotettu isälle tai toiselle huoltajalle, jolle lapsia ei olisi pitänyt päästää alkuunsakaan. Tiedän että on miehiä jotka eivät välitä lapsistaan samoin kuin naisiakin.


Tapasin kerran miehen joka oli äidin toimesta vieraannutettu isästään, hänen viimeinen muistikuva isästään oli kun hän oli seitsemän vanha. Isä oli kutsunut häntä luokseeen mutta tämä oli juossut karkuun, koska äiti oli pelotellut. Myöhemmin vanhempana hän vihasi äitiään siitä mitä oli tehnyt. Olen yrittänyt selittää tätäkin asiaa niille asiantuntijoille, mutta eivät he minua kuuntele. 
Pyrkiessäni saada aikaiseksi tapaamisia joita sen naisenkin on pakko noudattaa, minulta kysyttiin että miksi sinä nyt niin tahdot lapsiasi tavata?. kysymys oli hyvin outo. Sain jotenkin kakistettua perusteen, että koska tahdon isänä, vanhempana, huoltajana pysyä perillä lasteni kehityksestä, koska olen heidän isä. Ette usko mitä minulle tähän vastattiin. "Ei ole uskottavaa".

Lue osa 3

Sisällön tarjoaa Blogger.