Header Ads

Vieraannuttajavanhemman uhrina - osa 1




Nyt aloittaessani kirjoitustani näihin toistaiseksi vielä mainitsemattomiini aiheisiin olen sen verran jo voimistunut, että jaksan ylipäätänsä kirjoittaa. Takana on syvää ja kivuliasta masennusta jo viiden vuoden ajan. Olemme siirtymässä vuoteen 2015, eroon jouduin suuresti rakastamistani lapsistani vuonna 2010 alussa.

Viimeksi näin lapsiani kun kävin aamuvarhaisella juuri ennen koulujen syyskauden päätöstä n.17.12.2014 poikieni elinpiirin läheisyydessä katselemassa ikkunoista, josko vaikka näkisin vilahdukselta poikiani.

Niin minä näin, kerrostalon huoneiston ikkunaan syttyi valo ja tunnistin vanhemman poikani, tukka pystyssä juuri heränneenä hakemassa kaapista kenties juomakuppia tai ainakin jotakin aamiaiseen liittyvää.

Edellisellä kerralla vanhempi poikani näki (kevät 2014) minut autossa hymyilemässä ja vilkuttamassa hänelle, johon hänen reaktionsa oli paniikinomainen karakuunjuoksu ja huutaminen äitinsä pihalta pikkuveljelle: "Jussii"(nimi muutettu) tule äkkiä tänne sisälle. Vaikutti että heillä oli oma salainen koodisto, joka tarkoittaa, että "Isi on lähettyvillä äkkiä sisälle".

Kuin olisin susi tai leijona saalistamassa lapsia omiin suihini.

Järkyttävä muutos niistä ajoista kun eromme oli vielä tuore ja pojat juoksivat riemuissaan luokseni huutaen isisisi, isi!

On todella raskasta ja surullista huomata, että lapsesi on näin rikottu. Tänäkään päivänä en voi käsittää enkä uskoa, että minulle voidaan tehdä näin, että en saa huolehtia ja rakastaa omia lapsiani, että laki sallii tällaisen toiminnan ja että se oikein kannustaa ja itse toimii näin.

Sain kuunnella ja seurata todella törkeätä vallankäyttöä asiantuntijoiksi itseään kutsuvilta tahoilta, jotka muuten kaikki ovat olleet naisia, miesvihaajia. Oikeusavustajani oli tarkoituksella mies, mutta hänkin totesi olevansa naisvallan talutusnuorassa.

Viimeisin puhelinyhteys, josta on kulunut jo liki vuosi oli seuraavanlainen: Haloo, - nuorempi poika vastaa.

"Hei Isi täällä, Mitä sinulle kuuluu, kuinka menee..."

Poika aloittaa puhumista. Hän on hieman hiljaisempi ja miettiväinen sanojen käytön suhteen, ja muutoinkin eroahdistuksen myötä entisestään sulkeutuneempi.

Kuitenkin, hän aloittaa puhumisen: "Kuuluu hyvää."

Sitten alkaa sellainen ääni, että puhelinta näpelöidään, nappeja painellaan, kolahdus, äänen vaimentuminen, kuin tyyny tai jokin pehmeä olisi puhelimen päällä.

Kuulen kuitenkin äänet ja keskustelut puhelimessani. Poikieni äiti siis astuu tilaan, tulee töistä, tavanmukaisella tavallaan nalkuttaa pojille siitä kuinka vaatteet ovat väärissä paikoissa eteisessä.

Sitten: "onko puhelimessa joku?" (ääni kirkastuu kuin kauniimpi kello ois äänessä), onko siellä isi?, onko siellä isi?. Poika vastaa selvästi panikoiden: ee eei siellä ketään ole. ja naks puhelin on suljettu, eikä yhteyttä enää saa.

Koko tämän viiden vuoden ajan on ollut näin, että on erittäin vaikeata saada edes puhelinkontaktia lapsiin, koska heidän äitinsä kontrolloi yhteydenpitoa. Lue osa 2 Lue osa 3

Sisällön tarjoaa Blogger.