Header Ads

Pakollinen asepalvelus naisille Norjassa


Norja on päättänyt ulottaa pakollisen asepalveluksen myös naisille ja se tulee voimaan vuonna 2016. Viro on alkanut seuraamaan Norjan tilanne kovalla mielenkiinnolla ja on päättänyt harkita tulisiko pakollisen asepalveluksen koskea myös naisia.

"Viro seuraa norjan tilannetta mielenkiinnolla, koska meidän on pohdittava kuinka saisimme naiset osallistumaan enemmän maanpuolustukseen", sanoi Sven Mikser Viron yleiseradio haastattelussa ERR:n mukaan.

Viron asepalveluksen aktiivisesta henkilöstöstä naisia on 12 prosenttia, mutta vapaehtoiseen asepalvelukseen osallistuvista varusmiehistä naisten osuus on kuitenkin vain prosentti.

Miesasia.fi toteaakin tähän, että sitä mitä naapurit edellä niin Suomi perässä. Eikö Suomenkin tulisi muuttaa asepalveluksensa pakolliseksi molemmille sukupuolille. Näin saataisiin koko väestöryhmä hyödynnettyä eikä vain puolikasta johon kuuluvat miehet.

Varmasti myös kaikki tasa-arvon kannattajat ovat tätä mieltä, että naisillekin on suotava sama oikeus palvella maataan vankilan uhalla. Vai ovatko itseään feministeiksi kutsuvat henkilöt erimieltä? Jos ovat niin mitä ilmeisemmin he ovat juuri tulleet todistaneeksi, että eivät aja tasa-arvoa missään muodossa (kuten jo monesti aikaisemmin on todistettu).

Ensimmäisenä aiheesta kertoi verkkolehti

Sisällön tarjoaa Blogger.