Header Ads

Kolumnisti selittelee miesvihaansa



27.6.2014 ilmestynyt kirjoitus Tuula Toivolta Metro:ssa syyllistää hienosti taas miehiä. Aluksi valitellaan sitä miten ei olla keretty raitiovaunuihin ja sitten busseihin. Valitetaan siitä, että henkilö pitää kiinni ohjeistuksesta, että Helsingin sisäisellä lipulla ei pääse seutulipun matkoja. Niin ne vain junastakin heittävät pihalle jos olet maksanut matkan Helsingistä Tampereelle, mutta haluaisitkin Jyväskylään asti.

Suoralainaus kirjoittajan tekstistä

Olin puulla päähän lyöty. Kun viimein tajusin, mitä mies yritti sanoa, sopersin, että anteeksi, voin käydä leimaamassa seutulipun.

Myöhemmin kommenteissa kirjoittaakin sitten näin:


Kolumnin kirjoittaja 
Itse asiassa ensin mainittu ratikkakuski oli nainen ja bussikuskit miehiä. Otsikolla viittasin sanontaan, jonka mukaan miesten ja raitiovaunujen perässä ei kannata juosta, koska uusia tulee aina. Ei missään nimessä ollut tarkoitus leimata miehiä, eikä kuljettajia yleensäkään.

Toisaalta on pakko ihmetellä, miksi ammatikseen kirjoittava henkilö käyttää miestä esimerkissään ja jälkeen päin sitten korjaillaan ettei sitä tarkoittanutkaan. Miksi ei sitten käyttänyt vaikka yleistä sanaa "kuljettaja" miehen tilalla ?

Noh, minkä sille mahtaa kun on elämänkatsomus niin vinoutunut, että miestenhän syy kaikki on. Ei voi sitä viittä minuuttia ottaa pois vaikka laittautumisesta, että kerkeäisi ajoissa sinne bussiin/ratikkaan sen sijaan että täytyy ottaa pikajuoksut ja itkeä sitten kolumnissaan miten kaikki on maailmassa vikana kun miehiä on olemassa.

Ajoissa kun lähtee niin kerkeää pidemmälle kuin kiirehtimällä ja vieläpä ilman turhaa hosumista.

Toivotaan kumminkin, että asenteet pian alkavat muuttua ja myös misandria (miesviha) tuomitaan siinä missä misogyniakin (naisviha), sillä en voi kun kuvitella minkä älämölön teksti olisi aiheuttanut jos olisi samaan tahtiin naisista kirjoitettu vaikka otsikolla: "Naisista ja raitiovaunuista: Naiset eivät osaa käyttäytyä ja pölisevät suureen ääneen raitiovaunussa". Tosiaan aika suurenteleva otsikko ja täysin hatusta vetäisty, mutta huomaatte eron.

Misandria on niin joka päiväistä, että ihmiset eivät enää edes huomaa sitä, mutta välittömästi kun misogyniaan vähänkin viittaavia lausahduksia käytetään tai luullaan että jossain naisia syrjitään meinaavat jo päättäjätkin nousta 
penkeiltään , saatikka sitten suu vaahdossa vaahtoavat feministit ja heidän kannattajansa (lue uskonlahkolaisensa).


Alkuperäisen kolumnin voit lukea täältä.

Sisällön tarjoaa Blogger.