Header Ads

Urheilun tasa-arvoisuudesta




Ennen Juhannusta Helsingissä järjestettiin kansainvälinen konferenssi IWG(International Working Group), jonka tavoitteena oli vahvistaa naisten asemaa urheilussa. Tavoitetta voi pitää sikäli yllättävänä, että liikkumattomuus on Suomessa, ja muissa länsimaissa, erityisesti miehiä vaivaa ongelma, jonka seuraukset nähdään suoraan mm. miesten lyhyempänä elinajan odotteena. No, tätähän se ”tasa-arvo”keskustelu tyypillisesti on: pääpaino on naisten johtopaikkojen lisäämisessä keinolla millä hyvänsä, ei miesten terveyden edistämisessä. Eliitti ennen massoja - kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.

Konferenssissa sorruttiin perinteiseen tapaan kuvittelemaan virheellisesti, että naisten miehiä vähäisempi osuus erilaisissa urheilun johtotehtävissä tai valmennuksessa olisi osoitus jonkinlaisesta sukupuolisyrjinnästä. Tällaisesta syy-seuraussuhteesta ei kuitenkaan ole olemassa mitään näyttöä. Tosiasia nimittäin on, että miehiä vain on näihin hommiin huomattavasti enemmän tarjolla kuin naisia. Kyse on siis ensisijaisesti miesten ja naisten omista, vapaaehtoisista valinnoista. Eipä liioin ole löytynyt näyttöä siitä, että naisvalmentajia syrjittäisiin sukupuolen perusteella palkkauksessa. Täysin tuulesta temmatut syrjintäväitteet, joita verovaroilla pyöritettävä YLE täysin kritiikittömästi levitti eteenpäin, ovat erityisesti pyyteetöntä ja kovaa vapaaehtoistyötä urheilujärjestöissä tekevien miesten ponnistelujen halventamista. 

Pisimälle tässä hölmöilyssä meni taas kerran tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen, joka oli heti vaatimassa naiskiintiöitä lajiliittojen hallituksiin ja muihin vastaaviin paikkoihin. Kuvaavaa tasa-arvovaltuutettu Mäkisen ajattelulle on se, että hänelle sukupuoli on kaiken keskipiste, ei henkilön kyvykkyys tai motivaatio. Kiintiöajatuksen toteuttaminen ajaisi todennäköisesti monet liitot ongelmiin siitä yksinkertaisesta syystä, ettei tehtäviin halukkaita naisia löytyisi kovin helposti mistään. Tasa-arvovaltuutettu Mäkinen on siis valmis ajamaan urheilutoiminnan Suomessa kriisiin, koska sitä johtavat hänen mielestään väärää sukupuolta edustavat henkilöt.  Kysyä voi myös, miksei tasa-arvovaltuutettu Mäkinen vaadi johdonmukaisesti mieskiintiöitä tasa-arvoelimiin, kuten tasa-arvovaltuutetun toimistoon, tai korkeakouluihin? Sillä jos naisten aliedustus urheilujärjestöjen johtotehtävissä on tasa-arvo-ongelma, on miesten aliedustus korkeakoulutuksessa ja tasa-arvoelimissä myös tasa-arvo-ongelma. Jotain logiikkaa olisi tasa-arvopolitiikassa oltava.

Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL) osoitti oman tasonsa julkilausumallaan, jonka mukaan on tasa-arvon kannalta ongelmallista, että naisten urheilu mielletään erilliseksi kategoriaksi. OLL:ssa ei ole ilmeisesti koskaan huomattu, että valtaosassa urheilulajeja naiset kilpailevat omissa sarjoissaan, eli eri kategoriassa kuin miehet. Urheilujournalismissa huomio saattaa tosiaan olla pääosin miesurheilussa, mutta ottaen huomioon sen, että suurin osa penkkiurheilijoista on miehiä, jotka ovat yleensä kiinnostuneempia miesurheilusta, ei tässä painotuksessa ole mitään ihmeteltävää. Media vain tarjoaa suurelle yleisölle sitä, mitä se haluaa. On surkuhupaisaa ja naiivia vaatia jonkinlaista kiintiöajattelua sovellettavaksi urheiluviihdebisnekseen.


Kesän urheilukauden kohokohta, jalkapallon (miesten) MM-kilpailut, ovat luonnollisesti antaneet aihetta tasa-arvopoliittiseen parranpärinään. Valtavirta- ja valtiofeministit eivät voi helpolla sulattaa tapahtumaa, jossa kaikki pelaajat ja valmentajat ovat miehiä ja jonka yleisön ylivoimainen enemmistö muodostuu miehistä. Ongelmallista urheilu on perinteiselle, feministiselle tasa-arvoajattelulle myös siksi, että se osoittaa hartaudella vaalitun käsityksen siitä, että sukupuoli olisi vain sosiaalinen konstruktio, niin vääjäämättömästi vääräksi. Sukupuolella on myös biologinen perustansa, ja sillä on väliä. Urheilukilpailuissa sukupuolten välinen ero, jonka olemassaolon kiistämiselle moni ns. tasa-arvoihminen on rakentanut koko maailmankuvansa, näkyy ja tuntuu tuloksissa. Se nyt on vain niin, että 100 metrin juokseminen alle kymmenessä sekunnissa on kovempi suoritus kuin saman matkan juokseminen yli kymmenessä sekunnissa on. Useimpien urheilulajien suorituksissa miesten biologiset ominaisuudet, kuten suurempi lihasmassa, suurempi testosteronimäärä ja jopa tietynlainen vartalonmalli ovat eduksi. Eroa on toki vuosikaudet yritetty kuroa umpeen treenaamalla ja douppaamalla naisurheilijat mahdollisimman miehiseen kuntoon. Nämä atleetit eivät penkkiurheilijoiden miehiselle enemmistölle tarjoa luontevaa samaistumisen kohdetta, eivätkä liioin silmäniloa, joten onko ihme, jos heidän suorituksensa eivät suurta, maksavaa yleisöä aina taakseen kerää.

Kiusallisen eron olemassaolon pyritään mitätöimään sillä, että vaaditaan sukupuolten suoritusten vertailujen lopettamista. Tämä on absurdia, koska viime kädessä urheilussa on juuri kysymys vertailusta, kilpailusta, siitä kuka on nopein, vahvin, kestävin ja taitavin. Sitä ei vain voi välttää. Kun miesurheilijoiden suoritukset ovat huipputasolla liki poikkeuksetta kovempaa tasoa kuin naisurheilijoiden, ei ole ihme, että juuri miesurheilua pidetään urheiluna ja naisurheilua vain naisurheiluna. Eihän kukaan juniori- tai seniorisarjojakaan pidä maailman huippuna. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettei joku aladivari- tai jopa puulaakitason ottelu voisi olla jopa viihdyttävämpi elämys kuin huippuammattilaisten välinen kamppailu, mutta poliittisesti epäkorrekti, kylmän faktaperusteinen vertailu selittää hyvin pitkälti sen, miksi miesurheilu kerää suuremmat rahat, suuremman medianäkyvyyden ja yleensä suuremman yleisön. Taustalla ei siis ole mitään naisia syrjivää salaliittoa, vaan miesurheilijat ovat ansainneet saavutuksensa omilla suorituksillaan.

Vaikka sukupuolten urheilusuoritusten vertailua pidetään siis lähtökohtaisesti sopimattomana, on vertailu täysin sallittua silloin, jos jollain tavalla, kuinka epätoivoisella ja epäuskottavalla hyvänsä, voidaan väittää naisten suoritusten olevan parempia ja taitavampia kuin miesten. Niinpä Suomessakin jokaisissa urheilun arvokilpailuissa pidetään tarkasti silmällä mitalitaulukkojen ja pistesijojen sukupuolijakaumaa. Jos, kuten usein käy, Suomen naiset ovat poikien (tytöttely on urheilussa ankarasti kiellettyä, pojittelu päivittäistä) edellä, ei pilkallisesta riemusta meinaa millään tulla loppua. Kun jalkapallosta puhutaan, muistetaan toki aina mainita Suomen naisten maajoukkueen päässeen useasti mukaan arvokilpailuihin, ja ihmetellään, miksi Huuhkajien menestys on ollut varsin vaatimatonta Tukholman olympialaisten jälkeen. Tässä poliittisesti korrektissa vertailussa jätetään tietenkin surutta huomiotta se, että miesten sarjoissa kilpailu on pääsääntöisesti monin verroin kovempaa jo yksin siitä syystä, että osallistujia on paljon enemmän. Tilanne on yksinkertaisesti se, että naisten sarjoissa voi pääsääntöisesti saavuttaa enemmän huonommilla suorituksilla, sillä kilpailua on vähemmän. Vertailun puusilmäisyys ei tietenkään tule yllätyksenä kenellekään, joka on joskus seurannut yhtä hulvatonta ja järjetöntä samapalkkaisuuskeskustelua. 

Tasa-arvoisinta olisikin epäilemättä se, että erillisistä miesten ja naisten sarjoista luovuttaisiin kokonaan. Tällöin meidän ei tarvitsisi turvautua sen enempää faktaperusteiseen, epäkorrektiin vertailuun kuin poliittisesti korrektiin, fantasiaperusteiseen vertailuunkaan, vaan saisimme kiistattoman totuuden selville. Kaikki vain samalle viivalle, samoin säännöin. Tulokset puhukoot sitten puolestaan. Tietenkin voidaan tarvittaessa asettaa vaikka painon perusteella erillisiä sarjoja, jos halutaan, mutta sukupuolijaosta pitäisi tasa-arvon ja reilun pelin hengessä luopua kokonaan. Niin kauan kun vetäydytään sukupuoliperusteisten sarjojen suojasatamaan, ei pidä ihmetellä erilaista suhtautumista.


Futiksen MM-skabat ovat osoittaneet myös oivasti sen, ettei ulkonäkökeskeinen esineellistäminen rajoitu suinkaan vain naisurheilijoihin, vaikka jotkut ovat sellaista erehtyneet kuvittelemaan. Miesurheilijoita arvioidaan ja arvostellaan ihan siinä missä naisurheilijoitakin, kenties jopa kovemmin. Ainakin miesurheilijoiden seksikkyyden arviointi on meillä ihan hyväksytty puheenaihe, johon valtamedia ottaa aina aktiivisesti osaa. Naisurheilijoiden seksikkyydestä puhuminen on huomattavasti arveluttavampaa, eikä kauniiden naisurheilijoiden perään kuolaavia miehiä pidetä seksuaalisesti vapautuneina ja moderneina ihmisinä (kuten miesurheilijoita kovaan ääneen arvioivia naisia pidetään), vaan sovinistisina pervoina. Eikä ulkonäkö ole yhdentekevä asia miesurheilijan taloudellisen menestyksen kannalta; ei ole sattumaa, että David Beckham on takonut hilloa vähän toiseen tahtiin kuin Paul Scholes.  Toisaalta, mitä pahaa siinä on? Nykyaikainen huippu-urheilu on pohjimmiltaan raadollista viihdebisnestä, joten on aika ymmärrettävää, että komeat ja kauniit lyövät laudalta vähemmän edustuskelpoiset yksilöt. Toisaalta ihmisen sukupuolivietti ei ole mainosmiesten keksintöä, eikä liioin mikään kulttuurinen rakenne. Sen pohja on biologiassa.




Sisällön tarjoaa Blogger.